Tänään sataa, olen niin iloinen. Olin odottanut sadetta. Aurinko oli paistanut kaikkina päivinä niin, että vesi hanasta alkoi maistua kitkerältä. Nyt ulkoilutin koiran ja nautin pienestä tihkusta, joka yhtäkkiä muuttui oikeaksi sateeksi ja kasteli meidät.
Vuosi on melkein täynnä. Miltei vuoden olemme kulkeneet näitä katuja. Alkaa tuntua kodilta. Vuosi on ollut raskas. Vuosi on ollut ihana. Vuosi on vaatinut paljon kärsivällisyyttä ja kestämistä.
Mutta nyt, murunen on miltei koko ajan iloinen. Poissa ovat hurjat kiukut ja itkut koulun pihalla. Vielä ajoittain kerron hänelle sanastoa katalaaniksi, mutta yhä useammin minulle huudetaan ”mare” äidin sijaan. ”Mare, saps que..” ”Äiti tiedätkö mitä”. Yhä useammin vastaan suomeksi. On aika alkaa pitää huolta suomenkielestä. Myös englanti on läsnä. Täällä Espanjassa on hurja englanti-innostus. Kaikki haluavat oppia englantia. Läheinen päiväkoti mainostaa ikkunassaan: ”Englanninkieltä 1-vuotiaasta alkaen.” Minusta se on turhaa.
Mutta tuskin siitä haittaakaan on. Tyttäreni luettelee värit ja numerot englanniksi. Pikkuveljelleen hän sanoo ”Es mine!” Korjaan. ”It’s mine”. Haluan, että hän oppii erottamaan kielet toisistaan. Jos puhutaan englantia niin sitten oikein ja samoin espanja, katalaani, suomi. Hänen arkipäivässään on nyt neljä kieltä. Eipä se häntä tunnu haittavan. Joskus muruseni kysyy: ”Miten sanotaan, sillä kielellä jota sinä osaat..” Hän tarkoittaa englantia. Kyllähän hän on huomannut, että usein pitemmät keskustelut käyn mielummin englanniksi.
Pikkuinen poikani ei vielä puhu, jokeltaa vain. ”äiti” hän osaa kyllä sanoa ja kovasti kyselee sanoja osoittelemalla. Hyvin saa itsensä ymmärretyksi. Ehkä miettii miten erilaisia äänteitä ja sanoja eri ihmisillä. Ei ole kiire.
Vuosi sitten nauroin, kun ihmiset pukeutuivat toppatakkiin. 15 astetta lämmintä ja ihmiset kulkevat toppatakissa! Eilen yllätin itseni: Istuimme puistossa, aurinko paistoi ja 12 astetta lämmintä. Minulla oli päälläni toppatakki, ja huppu syvällä päässä. Ei paleltanut. Oli juuri sopiva. Vähän silti hävetti, suomalainen täällä toppatakki päällä suomalaisessa kesäsäässä.
Välillä havahdun Suomen kylmyyteen, kun leikin lasten kanssa puistossa. Eihän siellä voi istua puistossa talvella. Ei voi istua maassa ja tehdä hiekkakakkuja. Silti lunta on välillä ikävä. Ja poskea purevaa pakkasta. Kävimme fiilistelemässä lunta läheisellä vuorella.
Yhden asian ihanan asian olen täällä Espanjassa menettänyt Suomen säästä. Sen ilon, kun aurinko vihdoin paistaa tai kesällä on lämmin päivä. Kaikki ovat hyvällä tuulella, koska aurinko hellii. Täällä sää on niin tasainen, että sitä tuskin miettii. Pimeässä pienikin valo on suurta. Silti odotan kesää, Espanjan kesää.
Mare ja murut Barcelonassa 