Pahinta on ulkopuolisuus

20170727_140959Näin Suomi-loman kynnyksellä on hyvä miettiä, mikä on vaikeinta ulkomaille muutossa ja miksi onkaan niin ihana palata kotimaahan, hetkeksi.

Kun on ikänsä elänyt syntymäkulttuurissaan omaa äidinkieltä puhuvien keskellä, on outoa ja erilaista muuttaa ihmisten keskelle, jossa olet täysin vieras.

Se hetki on myös mahdollisuus.

Se olisi hyvä hetki aloittaa alusta. Olla ihanneminä ilman omia ärsyttäviä puolia. Olla joku muu. Mutta kun on tullut aikuiseksi, tarve olla itseään parempi, joku ihmeellinen toinen, tarve, joka oli nuoruudessa, on tyystin kadonnut. Sen sijaan usein toivoisi, että muut tuntisivat minut jo sellaisena kuin olen eikä tutustumista tarvitsisi tehdä aivan alusta.

Olen tottunut olemaan työni puolesta ulkopuolinen ja yksin. Olen tottunut voittamaan ujouden, juttelemaan tärkeitä tai tyhjänpäiväisiä ihan kenen kanssa tahansa. Olemaan itselle vieraassa seurassa, toisten juhlissa, outona ja ulkopuolisena, erillisenä. Siksi olen ehkä yllättynyt kuinka vaikeaa se onkin yhtäkkiä.

Sitten nuoruuden epävarmuuden vuosien jälkeen en ole sitä tunnetta kokenut. Ja sitten se iskee, aivan äkkiarvaamatta.

Se tulee usein juhlissa. Sellaisissa paikoissa, joissa tarkoitus on pitää hauskaa yhdessä. Jossa on tuttuja. Mutta ei yhtään ystävää.

Ping, olen yksin, vaikka en tahtoisi. Joku tuttu hymyilee sellaista: ”Hymyilen sinulle, koska olen kohtelias, mutta ethän tuppaudu seuraan”-hymyä. Se on varmasti tuttu hymy monille yksinäisille. Ehkä itsekin hymyilen sellaista hymyä joskus.

Ajottain olemme kaksinkertaisesti yksin, minä ja lapseni molemmat. Lapseni kaipaa kaveria ja minäkin kaipaan kaveria.

Silloin toivoisin, että hän olisi rohkeampi. Menisi vain muiden mukaan, tarttuisi tarjottuun käteen ja ottaisi paikkansa leikissä. Mutta ei, ei hän halua. Huokaisen.

Jalkaan tarrautuva lapsi korostaa meidän molempien ulkopuolisuutta. Ja hänen itkunsa saa minutkin miltei itkemään. ”Mennään kotiin” hän huutaa ja lopulta luovutan.

 

Mutta kyllähän sen tiedän. Ei se ole helppoa. Ujostuttaa, kielimuuri on hurjan korkea ja lasten leikkikulttuurikin on erilainen. Muut tuntevat toisensa jo ties mistä ja itse on aina se uusi. Eivätkä he ymmärrä mitä sanot.

Ehkä ulkopuolisuuden tunne korostuu, kun fiilis on: ”Jes, nyt on juhlat!” sillä juhlat ovat kivoja.

Mutta vieraalla kielellä, haparoivalla kielitaidolla sitä ajottain tuntee itsensä vammautuneeksi. On viety se taito, jolla ihmisten kanssa luovii. Puhetaito.

Monet ulkomailla asuvat elävät ulkomaalaiskuplassa tai hakeutuvat toisten suomalaisten seuraan. Itselle ulkomaalaisuus tai suomalaisuus ei sinänsä ole riittävä yhdistävä tekijä,vaikka mukavaa omalla kielellä tai englanniksi onkin jutella.

Täytyy olla jotain yhteistä. Jotain yhteyttä.

On minulla täällä jo yksi ihminen, jota pidän ystävänä. Sellainen, jonka kanssa jutut jäävät aina kesken, kun nähdään. Ja joitakin ystävyyden alkuja, kaveruuksia, aavistuksia samanhenkisyydestä, ehkä sitten, jos ensin törmäillään, katsellaan syrjäsilmällä ja vaihdetaan ystävällisiä sanoja ja hymyjä. Ystävyyteen ei voi rynnätä suin päin, tarvitaan aikaa ja hetkiä kuulostella, ihmetellä ja tutustua ikään kuin vaivihkaa.

Otan sen kokemuksena. Ulkopuolisuuden, epävarmuuden ja ne yläastefiilikset, kun ystävät olivat poissa koulusta ja piti olla epävarmana kenen seurassa viettää väli-ja ruokatunnit. Joskus on hyvä kokea, miltä tuntuu olla ihan pihalla. Minulla on kuitenkin ystäväni Suomessa. Ja näin lomilla myös täällä, jolloin olen saanut elää ihanassa lomakuplassa.

Jollekin ulkopuolisuus on aina läsnä. (Kaikki myötätuntoni heidän kanssaan). Lähden siis juhliin, vaikka ei huvittaisi. Hymyilen ja koetan etsiä sanoja ja tapoja, ymmärtää puhetta ja vastata katseisiin ja hymyihin. Olla silmät avoinna ja kurkkia, jos jostakusta olisi hetken seuraksi tai jopa ystäväksi, minulle tai lapsille.

Kohta vaihdan turkoosinsinisen ruskeanvihreään ja lähden piipahtamaan Suomeen. Vaikka kylmyys voi tuntua Suomessa erilaiselta näin Espanjan auringon jälkeen niin rakkaiden ihmisten lämpö voittaa sen, minkä asteissa häviää.

20170701_191501

Mainokset

6 thoughts on “Pahinta on ulkopuolisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s