Ihan turistina Barcelonassa

Kuten olen todennut on arki on arkea kaupassa käymisineen ja koulumatkoineen (joihin minulla menee miltei 15 minuuttia suuntaansa ja kun murunen tulee lounaalle kotiin se tekee 4 hakukertaa eli noin 2 tuntia päivässä!), mutta viikonloput: Ne ovatkin sitten jotakin ihan muuta. Viikonloppuna ollaan ihan turistina ja vietetään ihmisen parasta aikaa eli elämää. Tässä muutamia paloja niistä:

Puistoja

20170423_110138(0)
Ciutadellan puisto:

Tämä on suuri, vehreä puisto Barcelonan keskusta-alueella (Barcelonan Kaivopuisto) hyvien kulkuyhteyksien varrella. Esimerkiksi raitiovaunulla nro 4 pääsee aivan viereen. Tässä puistossa on jokaiselle jotakin.
Kiinalaisturistit (ja minä) kuvaavat upean suihkulähteen veistoksineen. Astetta hipimpi turisti/maahanmuuttaja/paikallinen ottaa mukaan ystävänsä, resuisen koiransa sekä yrttinsä ja kokoontuu nurmikolle soittamaan kitaraa tai muuta kielisoitinta. Pariskunnat asettuvat halailemaan tai vaikka harjoittelemaan akrobatiaa ja perheet levittävät picnic-liinansa ja eväänsä. Joukossa puikkelehtivat aasialaiset myyjät kassissaan olutta/vettä/limsaa. ”Cerveza-beer, aqua-water”-rimpsuja hokien he kulkevat päivän paistattelijoiden välissä.
Lapsille on leikkipuisto, jossa on myös pienet sisätilat ja vessat sekä hoitopöytä vauvalle.
Puistossa on lampi, jossa uiskentelevat sulassa sovussa monenlaiset linnut. Veneitä on vuokralla leppoisaa soutelua varten.
20170423_111641

Park Güell

Jos on käynyt Barcelonassa niin on varmasti kuullut myös Gaudista, arkkitehdista, joka on suunnitellut mahtavan kirkon Sagrada Familia sekä useita rakennuksia sekä kokonaisen puiston. Tämä puisto sijaitsee expattien suosimalla asuinalueella Graciassa.
20170205_132537 Puisto on jaettu kahteen: Laaksossa on maksullinen alue ja Gaudin suunnittelemaa arkkitehtuuria. Rinteessä on taas pengerrettyjä, hoidettuja pensaita ja kukkia sekä tasanteita. Aivan ylhäällä on kivinen pikkukukkula, jonka päällä on risti ja huikeat näköalat. Kiivetessäni lapsen kanssa jäin kaipaamaan myös jonkinlaisia kaiteita.

Montjuïc ja Tibidabo

20170421_180530
Barcelonan kaupungissa on (ainakin) kaksi vuorta (Vai lieneekö toinen ”vain” kukkula). Aivan rannan tuntumassa lähellä vanhaa kaupunkia on Montjuïc. Tämän kukkulan päällä on vanha linna, näköalapaikka sekä rinteillä vehreä puistoalue. Tänne pääsee ylös asti autolla tai bussilla, (lähelle myös metrolla) mutta myös köysiradalla kulkevalla hissillä. (Käveleminenkään ei ole poissuljettua, jos tahtoo reippailla). Kokeilimme köysirataa ja maisemat olivat huikaisevat koko kaupungin yli. Rinteeltä läheltä huippua, löytyvät myös leikkipuisto ja kahvila.

Tibidabo on taas oikea vuori, jonne on enemmän matkaa. Tännekin kulkevat bussit, mutta me menimme autolla. Aivan huipulle on hieman kävelyä, mutta se kannattaa. Ylhäällä on kirkko, näköalatasanne, ravintoloita sekä huvipuisto!
20170128_133233

Ja rannat..

Rantaviivaa riittää kilometritolkulla niin kaupungissa kuin niiden ulkopuolellakin. Ja lähes kaikkialla voi uida. Rannoilla on kahviloita, ravintoloita ja yleensä jossakin kohtaa myös saniteettitilat.
20170402_121725
Meidän suosikkirantamme on toistaiseksi ollut Poblenoussa, sillä se on aavistuksen keskustan ulkopuolella kivojen kulkuyhteyksien (esim. se 4 ratikka) päässä ja hyvällä tuurilla voi löytää myös parkkipaikan.
Poblenou on itsessään mukavaa aluetta, sellainen Barcelonan Punavuori tai Kallio. Poblenoussa on paljon kasvis- ja luomuravintoloita, ihania leipomoita ja taivaallisen hyvää jäätelöä.
20170304_132900
Kun muutimme Barcelonaan ajattelin, että täällä ei mitään erityisen hyviä leivoksia tai kakkuja ole vaan ennemminkin sellaista suklaacroissant-meininkiä. En ollut silloin vielä maistanut niitä joskus vaatimattoman näköisiä, leipomon jääkaapissa olevia täytekakkuja.
20170413_194859 Sittemmin on tullut maistettua enkä kertaakaan ole katunut.
Lempileipomoni on ehdottomasti Chocolat-Box (Rambla de Poblenou, 80). Kakut ovat järkyttävän hyviä kuten jäätelötkin.

Lapsen kertomuksen varassa

 

Lapseni luokalla on poika, joka joutuu usein jäähylle. (Koulussa joutuu seisomaan seinän viereen, jos käyttäytyy huonosti, tai niin lapseni minulle kertoo.) ”Jose (nimi muutettu :D) joutui taas jäähylle” tyttöni kertoo.

”Tekikö hän jotain tuhmaa vai onko vain vilkas?”

”On vain vilkas” muruseni vastaa. ”Leikin sen kanssa välillä”.

Kaikenlaista muutakin kuulen koulusta ja paljon jäänee kuulematta. Jännittävintä on, että olen lähes kokonaan lapsen kertomusten varassa enkä voi tietää ovatko kertomukset totta vai mielikuvitusta. Lapsellani on nimittäin tapana kertoa mielikuvitusjuttuja vakavalla naamalla niinkuin tietysti 4-vuotiailla lapsilla usein on.

Tarha-aikaan Suomessa tunsin toiset lapset ja hoitajat hyvin. Jokaisen päivän päätteeksi kerrottiin mitä kaikkea päivän aikana on tapahtunut. Nyt on toisin. Kaikki lapset haetaan samalla kellon lyömällä ja opettaja ei raportoi päivän tapahtumista ellei ole jotakin erityistä.

Menneellä viikolla oli ensimmäinen palaveri luokan opettajan kanssa. Mukana oli myös toinen opettaja tulkkina, koska luokan opettaja puhuu englantia yhtä hyvin kuin minä espanjaa, eli ei juuri yhtään. Tässä palaverissa sain vahvistuksen joillekin lapseni kertomille asioille: Lapseni ei enää itkeskele, istuu rauhassa luokassa ja viittaa tunnilla ja pölöttää sitten suomeksi, vaikka kukaan ei mitään ymmärräkään. Hän hymyilee paljon ja seuraa tarkkaan muita lapsia.

Jäähyistä en kehdannut vielä kysyä, mutta olen saanut sen käsityksen, että tyttöni ei ole vaaravyöhykkeellä, ainakaan toistaiseksi.

Täytin myös monta lupapaperia, joista osan merkitys jäi epäselväksi.

Minulle pidettiin ”tulohaastattelu”, jossa kysyttiin muun muassa ”miten synnytys sujui?” Olin hetken ällikällä lyöty ja vastasin, että hyvin. Sitten tajusin, että he eivät puhukaan nykyisen vauvani synnytyksestä vaan pikku koululaisen synnytyksestä. Myös nukkumiset kirjattiin (jolloin taas luulin, että kysytään vauvasta -imetyksen pehmentämät aivoni!) sekä ensimmäiset sanat (en muistanut varmasti, ”kukka? Äiti?” -kuka äiti ei oikeasti muista esikoisensa ekoja sanoja? No minä). Kerroin, että hän puhuu oikein hyvin suomea eli hänellä ei ole kielellisiä ongelmia. Tämä oli tietysti hieman koominen toteamus sitä vasten, että lapseni on koulussa, jossa kukaan ei ymmärrä hänen puhettaan eikä hän ymmärrä muiden puhetta.

Palaverissa minulle selvisi lapsen lukujärjestyksen merkitykset, ketkä opettavat mitäkin sekä miten opetetaan. Sain myös nähdä miten luokan opettaja suhtautui palaverin aikana riehuvaan lapseeni (lempeästi).

Silti opetuksen päivittäinen sisältö jää paljolti arvoitukseksi.

Kerroin tapaamisen jälkeen lapselleni, että yksi seuraavan päivän oppitunneista on ihmisen kehosta (älkää kysykö minulta mitä se tarkoittaa, sillä en tiedä. Kenties jotain lasten terveystietoa tai biologiaa?). Lapseni ilahtui, sillä hän on todella kiinnostunut siitä miten ihmiskeho toimii. Niinpä hän sitten seuraavan päivän lounastauolla kertoo minulle, että tänään koulussa oli tutustuttu luurankoihin ja jokainen oli saanut oman sellaisen ja sitten ne olivat piilotettu.

”Miksi äiti koulussa tutustutaan luurankoihin? Hän kysyy minulta vakavin kasvoin.

Päätän olla ottamatta kantaa luuranko-oppitunnin todenmukaisuuteen. Jään kuitenkin pohtimaan, josko lapseni puhui totta ja josko siinä oli syy, että Espanjan Pisa-tulokset ovat niin kaukana suomalaisten vastaavista. Päivän opetus kuulostaa vähintäänkin erikoiselta.

Ja sitten mietin, että ainakin saan kuulla, mitä lapseni mielessä liikkuu. Vielä.

20170127_135208

Ensin sitä oppii tarttumaan lapseen, kiinnittymään häneen joka hetki, kestämään tiukan sidoksen hänen kanssaan aamut ja yöt, pitämään hänestä huolta aina ennen itseä. Sitten jo kovin pian, pitää opetella päästämään irti, säe kerrallaan, vähitellen ja luottamaan, että kyllä hän pärjää, osaa ja voi. Vaikka elääkin ihan erilaisen elämän kuin itse, vieraalla maalla kaukana. On vain luotettava. Ja uskottava, että täälläkin joku ihmistä suurempi pitää hänestä lopulta huolen.

Kuvat ovat lapsen ottamia.