Välimeren ruokavalio -miltä se näyttää arjessa

Sulje silmäsi -mitä sinulle tulee mieleen välimeren ruokavaliosta? Oliivipullo? Kalaa ja kasviksia?

”Miksi äiti sinä et koskaan laita meille välipalaksi tuollaista” sanoi tyttäreni lukiessamme espanjankielistä kirjaa, jossa äiti kattoi lapselleen keksiä ja maitoa välipalaksi.

Puistoissa monilla äideillä rapisevat keksipaketit, kaakaot ja sipsit, kun lapset kaipaavat syötävää. Toki monella on kassissaan bocata tai vaikka omena ja yhtä moni sanoo, syödään sitten kotona.

”Mitä sinä syöt aamupalaksi?” Kysyi langanlaiha ystäväni. ”Minun on saatava jotakin makeaa aamuisin.” Hän jatkoi. ”Marmeladia tai vaikka pala suklaata.”

Vuodet Kataloniassa eivät ole saaneet minua uskomaan paikallisen ruuan ylivoimaiseen terveyteen, mutta joitakin selkeitä eroja suomalaiseen ruokakulttuuriin verrattuna on nähtävissä.

Suomessa näkyy edelleen puutteen kulttuuri. Enemmän on enemmän. Suomalaisissa juhlissa pöydät notkuvat herkuista ja ainakin itse tunnistan syöväni suurina juhlapyhinä väistämättä aina liikaa. Tämä kai juontaa pohjoisen niukkuuteen, jossa runsaus on ollut sama kuin rikkaus. Täällä syömiset juhlissa ovat verrattain yksinkertaisia: suklaalevitteellä täytettyjä leipiä, tapaksia, yksinkertainen kakku ja siinä se sitten onkin. Syöminen on harvoin se tärkein juttu, jonka äärellä hiljennytään kuten Suomessa toisinaan käy. Ja vaikka ruuasta puhutaan paljon ja vaikka lapset saattavat vierailla tarjoilupöydän ääressä usein, moni aikuinen jättää kakun syömättä tai ottaa vain pienen nokareen.

”Mitä teillä syödään tänään?” On tavallinen small talkin aihe.

Suuri ero suomalaisiin on espanjalaisten ruokailutottumuksissa erilaiset ruoka-ajat. Aamiainen syödään myöhään, jos syödään ollenkaan. Kouluun pakataan (silloin kun koulua on) aamiainen mukaan ja se on monilla lapsilla se ensimmäinen klo 10.30. Lounasaika on 13-15 välissä, viiden aikaan syödään jokin pieni välipala ja sitten on taas ruoka klo 20-21.

Eräässä espanjalaisessa naistenlehdessä puhuttiin ruoka-aikojen merkityksestä terveydelle siihen tyyliin kuin naistenlehdessä nyt yleensä ruuasta puhutaan -virkeys, laihtuminen, vitamiinit-lihomisen välttäminen- mutta minua huvitti kovasti pieni tietolaatikko, jossa todettiin, että ”ei niinkuin englantilaiset!” Englantilaiset, kun saattavat lounastaa klo 11, 12 tai klo 13, lehdessä tiedettiin. Ruoka-ajoissa ei siis ole mitään yhtenäisyyttä, hyvänen aika. Mitä siitäkin nyt tulisi.

20200611_184521
Nou, nou, brittien ruokatavoille

Mahtoiko brexitkin johtua vain epäsäännöllisen syömisen aiheuttamista vatsavaivoista?

Äiti, miksi meillä ei ole kolmea ruokalajia?

Lasten koulussa syödään (silloin normaaleina, hyvinä aikoina, kun käydään koulussa) alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Aika ajoin olen laittanut lapsille pienen salaatin ennen varsinaista ruokaa ja jälkkärinkin he saavat usein (hedelmää tai jonkin pienen sokerisen jutun), mutta säännölliseen kolmen lajin ruokailuun en taivu.

Mitkä asiat ovat sitten muuttuneet syömisissä muuton myötä?

Puuro yrittää tehdä comebackin kuin 80-lukun permanentti, mutta suurine karkeine hiutaleineen ja mössömäisine olemuksineen se lopulta kutistuu kurioisiteetiksi.

Pitkään tein ahkerasti makaronilaatikkoa, tarjosin sitä lasten paikallisille ystävillekin ylpeänä, mutta kuten 90-luku ja Neon 2, niin ei sitä enää kukaan jaksanut lopulta yhtä annosta enempää. Jauhelihakastikettakaan meillä ei enää syödä, osa syy on tietysti siinä, että me vanhemmat emme syö lihaa, mutta ei se maistu lihaa ajoittain syöville lapsillekaan. Mutta jauhelihapyörykät ovat suosikkeja erityisesti, kun kaverit tulevat kylään.

Äiti miksi et tee koskaan canneloneja?

Monet välimeren arkiherkut pysyvät ruokapöytämme ulkopuolella. En innostu makaronivellistä enkä täytetyistä pastarullista tai bechamel-kastikkeesta. Monenlaista kalansilmää pullottaa haisevalla tuoretiskillä ja olisi niitä lonkeroisiakin, mutta minä pysyttelen wannabe-vegaanina tutussa lohessa.

Jokaisen terveysbloggarin kauhu valkoinen jauho on läsnä patongin, täytetyn leivän ja tomaattileivän muodossa. Erilaiset täytetyt leivät toimivat niin aamupaloina, välipaloina kuin aikuisten lounaina.

Entä eineksiä? Kyllähän niitä löytää, jos osaa etsiä, mutta pääosin kauppojen hyllyt notkuvat raaka-aineista. Ja jos haluaa hifistellä tai ajatella lähituotantoa niin paikalliselta torilta olisi mahdollista hakea vihannekset ja hedelmät, leipomosta leivät ja lihakaupasta lihat. Mutta myönnän käyn harvoin torilla ja yleensä ostan kaiken supermarketeista.

Mitä uutta meidän keittiöömme on tullut sitten jauhomatojen lisäksi?

Linssit, oliiviöljy, tomaattisäilykkeet, pasta ja riisi muodostavat arkiruuan perustan. Siinä missä Suomessa on helppo oikaista, vaikka valmiin pizzataikinan muodossa, tehdään täällä kaikki alusta. Monet maut ja raaka-aineet ovat yksinkertaisia. Jogurtit syömme yleensä luonnojogurttina, sillä makeutetut versiot ovat pääosin lapsille suunnattuja perinteisiä sokerisössöjä ja erilaiset punajuuriraparperikuitustevialakritsinjuurisitruunavaahtokarkkijogurtit loistavat poissaolollaan. Monet lapset syövät luonnonjugurttinsa sokerilla, me syömme hunajalla.

Myönnän, että ajoittain kaipaan suomalaisten kauppojen teollista tuunausta, jossa juuri minun mielihaluani hellivä ruokaperversio kyllä löytyy joltakin hyllyltä. Vaikka sitruunalakritsikermajäätelöä, lakritsikastikkeella ja salmiakkikarkeilla. Ei löydy ja vatsani puolesta parempi niin. Meidän perusmarketissamme, kun ei ole edes yksittäin myytäviä jätskejä eikä kokista kylmässä ja karkkihylly on vain surkea aavistus siitä millä tavalla voi saada itselleen aikuinenkin ähkyn.

Mitä me sitten syömme, kun syömme makeaa?

20200412_192709
Meidän versiomme perinteisestä pääsiäiskakusta eli Monasta. Yleensä se tehdään suklaasta.

Vanukkaat, creme bruleet, jäätelöt ja itse tehdyt leivonnaiset pitävät meidät sopivassa lihassa, joskus kaappiin eksyy suklaalevite. Enää en syö makeaa enää kuten ennen (paitsi tämän eristyksen aikaan). Kun mieleisten karkkien löytyminen vaatii etsiytymisen erikoiskauppoihin niin ei karkkia enää oikein tule syötyä. Ja jatkuva valo on vaikuttanut makeannälkään, en enää samalla tavalla tarvitse herkkupiristystä, kun Suomen pimeydessä ja kylmyydessä.

Entä juomat? Onko viinitarhat villiinnyttäneet juomatavat?

Vaikka viini on halpaa, menee korkkiruuvi yhtä usein vinoon pulloa avatessa kuin ennenkin ja itse juoma humahtaa päähän samalla tukevuudella kuin Suomessa. Siksi viiniä tulee juotua  harvoin. Kesällä maistuu parhaiten Clara, oluen ja sitruunajuoman sekoitus, jonka matalat prosentit sopivat myös perheen kanssa nautittaviksi (siis ei lapsille tarjottaviksi vaan juotavaksi, vaikka paikalla on lapsia). Jos sitten joskus eksyy kaupungille ilman lapsia ja ottaa jonkun eteläisen drinkin niin kannattaa katsoa tarkkaan baarimikkoa, kun hän kaataa alkoholia. Etelässä ei tunneta senttimittoja ja join vain yhden ei ole tae tien riittävyydelle, kun palaa kotiin.

Kahvi tuo suomalaisten seurustelujuoma ei uppoa samalla tavalla paikallisiin. Täällä kahvia juodaan säälittävän pienistä kupeista useimmiten ruuan jälkeen.  Siksi sanonta ”Keitetäänkö kahvit?” tulee kyseeseen vain suomeksi. Mutta sekin on hieman vähentynyt.  Ehkä loppujen lopuksi on kyse valosta. Kun päivä on aina aika pitkä en ole enää epämääräisen väsynyt eikä tarvitse samalla tavalla kofeiinia.

Lopulta siis on sittenkin paljolti kysymys määristä. Valon ja lämmön määrä saa pienentämään piristeiden ja makean määrää. Luonnonantimien runsas määrä ja ainainen ruuan saatavuus saa ihmiset luottamaan ruuan riittävyyteen eikä synny tarvetta juhlasyömiselle, jossa syödään ylenmäärin.

Tässä vielä linkkejä aikaisempiin pohdintoihin ruokakulttuurin erilaisuudesta, kun kaikki oli aika lailla uutta.

Arki on arkea Helsinki vs. Barcelona Osa 1. Tortilla on uusi musta, ei kun pinaattilettu

Ruoka ja juoma

PS. Täällä on tilanne jo kaikin puolin hyvä. Vähitellen palataan kohti normaalimpaa elämää. Koulut eivät silti oikeasti auenneet, vaikka nimellisesti aukesivatkin. Säännöt kuka saa tulla ja millä tavalla olivat kuitenkin niin tiukat, että lähes kaikki jatkoivat online-koulussa. Syksyksikin suunniteltiin mahdottomia: Lapset kouluun maskit naamalla pienryhmiin ja joka paikassa säilytetään kahden metrin turvaväli. Siis koko ajan. Ja kuumeen mittaus, desinfiointi, käsien pesu ja voi hyvänen aika. Vähitellen alkaa kuulua toisenlaisia ääniä. Että ei me niistä turvaväleistä sittenkään ihan niin tosissaan olla siellä koulussa tai ne maskit. Huh. Samaan aikaan käytäntö on ollut jo huolettomilla kuten itsekin jo ihan toinen. Siellä lapset leikkivät puistossa isossa kasassa ja vanhemmatkin on kasassa niin, että puuttuu enää kaljat ja musiikki.

PPS. Eka kuva ei ole arjesta vaan juhlasta! Tämä eristys on saanut pysymään kotikulmilla ja on tullut tutustuttua ihan uudella tavalla lähellä asuviin. Vielä on tuntunut fiksulta pitää piirit pienenä, joten pienessä piirissä juhlittiin yhden uuden kaverin synttärit lähikulmilta.

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s