Kulttuuriravistuksia

”Mikä täällä sitten on niin erilaista?” Kysyin naiselta, joka näytti hieman ahdistuneelta asuttuaan kylässämme nyt puoli vuotta.

”Monet asiat, kaupan kassalla ihmiset jäävät juttelemaan eikä heillä ole kiire mihinkään, vaikka takana on jonoa. Ihmiset tervehtivät kadulla, vaikka en tunne heitä, saattavat jäädä puhumaan.”

”Niin”, vastasin. ”Eikö Barcelonassa (kaupungissa) sitten?”

”Ei. Ja naapurit kysyivät milloin esittäydymme muille asukkaille.” Nainen pyörittää silmiään. ”Barcelonassa en en edes tuntenut kaikkien kerrostalomme asukkaita ulkonäöltä.”

”Me olemme maalla.” Vastasin. ”Täällä on vuoret, meri ja rauha. Ja kaupunki aika lähellä, mutta toki erilaista.” Lohdutin suomalaisena katalaania, jolla oli kultttuurishokki muutettuaan 17 kilometriä, kaupungin ytimestä pikkukylään.

Melkein kolme vuotta asuttuani täällä on asiat alkaneet loksahdella paikoilleen. Samalla on oma tietynlainen henkinen väsymys (tai laiskuus) kasvanut. En jaksa ponnistella aktiivisesti puhuakseni paremmin.  Lykkään pienten asioiden hoitoa, jotka vaativat ajan varausta ja perehtymistä katalaaninkielisiin ohjeisiin. Kompuroin puhuessani espanjaa samojen verbien kanssa, kun en jaksa tarkistaa onko mennyt muoto ajattelimme pensiamos vai pensamos (Nyt katsoin, se on sama kuin preesens eli pensamos). Olen tottunut siihen, että on lämmin ja palelen Espanjasta pohjoiseen mennessä. Blogini on retuperällä, kun epämääräiset ajatukset eivät jäsenny tekstiksi, jota tahtoisi julkaista. Osa syy on, että olen sopeutunut. Mieleni alkaa rauhoittua, tässä ollaan. Ei siinä ihmeitä, ei enää asioita, jotka olisi kiiresti jaettava toisille.

Yksi yö näin unen. Olin kyyristynyt lohduttamaan läheisensä menettänyttä. Minulla oli mustat vaatteet niin kuin usein, kun olin töissä. Se oli hyvä uni. Autoin ihmisiä, lohdutin. Kaipaan työtä, kaipaan, että voin olla avuksi niillä lahjoilla mitkä minulle on suotu. Kotona oleminen on niin erilaista. Perheessä ammentaa lapsuuden eväistä, kulttuurista ja mallista, jonka on saanut Suomesta yhdessä olemiseen, kipuilee omien kipupisteiden kanssa. Kun taas työssä käytetään koulutusta, lahjoja, persoonaa eikä silloin olla niin iholla. Lapset, ne ovat iholla ihan kirjaimellisesti monta kertaa päivässä.

En minä vailla työtä ole. Minulla on projekti, jota teen kaikessa hiljaisuudessa, kun aikaa jää, mutta ei se ole vielä valmis astumaan ulos maailmaan. Enkä tiedä onko se valmis siihen koskaan ja sitten on tehtävä muuta, etsittävä uusi polku. Ja on minulla haaveita siitäkin, että voisin saada jonkin pienen lepattavan seurakuntaelämän liekin syttymään suomalaisten kesken tänne Kataloniaan. Mutta minulla on myös kaksi lasta, jotka tarvitsevat minua vielä paljon, siksikin, että ulkomaalaisena asioissa on sellaista lisäkierrettä. Ja se lapsiperhearki mihin meinaa ajottain kokonaan kadota ja lista hoidettavia asioita, joita ei ikinä tunnu ehtivän, kun koiralla on taas kirppuja ja lapsella täitä ja hammaslääkäri ja autonhuolto ja pesukone hajosi ja ei kai taas kohta ole joku loma, kun hyvät ihmiset päästäkää minut täältä ykkösvaihteelta töihin.

Viulunsoitonopettajani sanoi aikoinaan: ”Tee uusia virheitä, mutta älä tule vanhojen virheiden kanssa tunnille”. Tämä pätee täällä Kataloniassa oikein hyvin. (Olen taipuvainen puhumaan Kataloniasta, en siksi, että olisin liittynyt itsenäisyysliikkeeseen vaan siksi, että olen huomannut alueen kulttuurin olevan ominaista täällä enkä tiedä onko jokin leimallista vain Katalonialle vai koko Espanjalle.)

Kun myöhästyn taas, laitan hevosen kurasuojat huonosti tai kysyn uudelleen, mikä sana oli..? saan ystävällisen vastauksen, mutta sen yllä leijuu ääneen lausumaton kysymys: eikö tästä ole jo puhuttu? 

Täällä ei tarvitse pärjätä yksin, mutta tietynlaista itsenäisyyttä ja oma-alotteisuutta edellytetään. Pienet kaksi-kolmivuotiaat, omani mukaan lukien, jotka aloittivat koulun, opettelevat pitämään huolta omista tavaroistaan ja tarpeistaan. Lapset tulevat kouluun kävellen, reppu selässä pitäen aikuista kädestä. Koulusta puhutaan myönteisesti, olet jo iso, isojen koulussa.

Nähdään, huikkaan naiselle, jonka kanssa olen jakanut maalla asumisen omituisuutta. ”Varmasti nähdään”, hän sanoo enkä tiedä tarkoittiko hän hymyillä.

Ps. Suomessa ollessani kävin kampaajalla.

”Oi, kun  ihana kihara sulla. Onko luonnollinen?” Joo, on. ”Oletko suomalainen?” Joo, ihan suomalainen. ”Ihana hiuslaatu. Ihan syntyjään suomalainen?” Joo, ihan Suomesta olen.

Helsinki-Vantaan lentokentällä minulle puhutaan englantia. Espanjan aurinko muuttaa ihoni kesäisin ruskeaksi. ”Oletko espanjalainen?” Minulta kysytään kansainvälisissä häissä. En kuin suomalainen. ”Oletko katalaani?” Kysyy uusi tuttavuus (katalaani), kun aloitan katalaaniksi.

Miksi kansallisuus ja alkuperä on meille niin tärkeää? Uusiin paikkoihin mennessä välillä mietin sanani tarkkaan, että en tekisi virheitä ja paljastuisi ulkomaalaiseksi. Ei, siksi, että häpeäisin alkuperääni vaan en haluaisi kokea ulkopuolisuutta. Silti paljastun, näen sen toisten kasvoista.  Vaikka olen eläväinen ja puhelias niin small talk-ryhmässä takkuaa. Ei tule mitään mieleen, millään kielellä. Ei suomalaiset hölötä kuntosalilla tai treeneissä.

Onko kansalaisuudella väliä? Onko väliä mihin idenfioituu ja mihin lokeroon toiset sinut laittavat? Taitaa sillä olla väliä. Kun avaa jonkun lehden selaimen niin siinä se seisoo. Identiteetti ja samaistuminen saa meidät valitsemaan mielipiteitä ja asenteita kuin kauniita tavaroita, jotka sopivat sisustukseen.

PPS. Kaipaan Suomesta sitä, että saa olla huonolla tuulella. Kun myöhästyn lasten kanssa koulun sulkeutuvilta porteilta ja kannan hien tippuessa pientä koululaista, painan katseeni tiukasti asfaltiin, taivaalle, pois ihmisistä, sillä olen ärtynyt. Typerä vuori, typerät aikataulut ja ruokatauot ja ja!! Toiset, ne, jotka ovat ajoissa vieneet lapsensa, laskeutuvat mäkeä hymyillen. He huutelevat: ”Voi hyvin!” ”Juokse juokse!” Agressio on tunne, johon yhteisö suhtautuu lempeällä syleilyllä. Minä olen kuin lapsi. Kalliisti olen oppinut näyttämään kiukkuni, opettamaan tunteiden tunnistuksen lapsillenkin ja sitten he tulevat ja sanovat: ”Pidä kiva päivä!” Enkä pidä, haluan olla vihainen.

Mutta tänne ei kuulu kiukkuiset ilmeet. Kukaan ei rähjää lapselle puistossa. Vähitellen minäkin olen laskenut äänen volyymiä. Ei sitä kaakkonappulaa  tarvitse kuin jos joku on hukkumassa. Mutta ylämäki ja aikataulut. En pysty hymyilemään, en vielä.

20190920_223102
Monet kuvittelevat, että vietän lastenhoidon lisäksi aikaani kynsiä lakkaillen kuin tylsistynyt kotirouva. Tänään lakkasin kynteni punaisiksi.

ppps. Ylin kuva on Barcelonan Big Fun museosta. Joskus tuntuu omassa elämässä samalta. Kaikki hyvin, mutta hetkinen.. olenko ylösalaisin?

4 vastausta artikkeliin “Kulttuuriravistuksia

  1. Taas kerran mielenkiintoisia pohdintoja elämästä Kataloniassa 🙂 Tuo on kyllä tosi jännä, että heti Barcelonan ulkopuolelle mentäessä elämänmeno muuttuu siitä suurkaupungin meiningistä. Olen huomannut saman!

    Hauska, että sua on jo luultu espanjalaiseksi/katalaaniksi: aika imartelevaa. Mulle aletaan usein puhumaan katalaania tai espanjaa, kun joku kysyy kadulla opastusta. Näytän kyllä paikallisten silmiin ihan ulkomaalaiselta, mutta kaiketi kävelen niin itsevarmasti, että ne aattelee, että tuo varmasti tietää nämä kulmat. 😀

    Terveisin Jenni
    https://ithappensinbarcelona.com

    Tykkää

    1. Hei Jenni! Anteeksi tämä myöhästynyt vastaus. Nyökkäilin ja mielessäni vastasin heti, mutta kesti tämä kirjoittaminen 😀 Multakin kysytään usein neuvoa kotikylällä. Ihmettelen, kun ihmiset eivät käytä navigaattoria. Olen tosi huono neuvomaan tietä edes Suomeksi, saati muilla kielillä.

      Tykkää

  2. Meidänkin perhe asui kaksi vuotta Kataloniassa lasten ollessa pieniä. Niin tutulta kuulostaa kaikki mitä kirjoitat! Vieläkin muistan sen tunteen, kun huomasin leikkipuistossa, että kukaan muu ei huuda lapsille, vaan menee viereen, ottaa kädestä tai olkapäästä ja sanoo asiansa kauniisti! Hirveältä tuntuu kuulla väkivallasta maassa, joka on täynnä hyvinkasvatettuja, hillittyjä ihmisiä!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s