Tähtipölyä ja Corona

Ennenkuin olin koskaan asunut ulkomailla, oli se minulle kaukainen haave. Kun kerran saisi käydä yli aavan veen, johonkin satumaahan, mieluiten lämpimään. Mutta tunnustan, olisin innosta hytisten muuttanut, vaikka Ruotsiin. Niin jännittävältä ja kiehtovalta tuntui ajatus kokeilla elämää eri kielellä, siellä missä arki on erilaista, kaupan nimi ei ole S-market ja bussissa vieressä on Matin sijasta Göran (Jordi).

Kun joku asuu kaukana niin sen helposti kuittaa ikuiselle lomalle: ”Mitä Riikalle kuuluu?” ”No tiedättehän, hän on siellä Ranskassa!” Aivan kuin Ranskassa (korvaa haluamallasi paikalla) asuminen ratkaisisi kaikki elämän ongelmat. Samanlainen utuinen olo minullakin oli, kun pohdimme lähtöä. Kuvittelin millaista olisi leikkiä lasten kanssa hiekkarannalla joka päivä ja pohdin, että voisin vaikka elvyttää vanhan harrastukseni ratsastuksen. Ihan kuin lomalla. Kuinka vähän tiesinkään!

Samaa mielikuvaa pitää usein yllä lehdistö. Tiedättehän monien lehtijuttujen sananparren, kun haastatellaan ulkomailla asuvaa julkisuuden henkilöä: Tavoitimme New Yorkista henkilön X, jossa..” Verbi ”tavoitimme” yhdessä jonkun lomakaupungin tai kulttuurikeskuksen nimen kanssa tuo  minulle mielikuvan siitä, että henkilö X on viettämässä sitä New Yorkille tyypillistä sykkivää urbaania elämäntapaa. Että tämä henkilö oli juuri sykkimässä keskellä elämänsä bileitä muiden kauniiden, muodikkaiden ihmisten kanssa, kun pysähtyneestä, kylmästä Suomesta soitti vesisateessa ja pimeässä värjöttelevä toimittaja ja tämä X laittoi sykkeen hetkeksi pauselle ja vastasi: ”Haloo?”

Missään nimessä hän ei ollut a) Pesemässä likaista pyykkiä b) Miettimässä, että mitä ihmettä tekisi tänään, kun ei vieläkään oikein tunne ketään C) Selaillut nettiä ja stalkannut kavereitaan S(u)omessa.

Tämä tuli mieleeni, kun luin uutisen legendaarisen Corona baarin sulkemisesta. Tässä linkki juttuun . Itsekin olen siellä istunut useamman kerran ja juonut lasin viiniä (olutta). Jutussa haastatellaan Aki Kaurismäkeä, joka on yksi paikan perustajista ja talvehtii Portugalissa. Ennen olisin ajatellut, Oi hänkin onnellinen on Portugalissa talvet. Nyt mietin, osaakohan hän kieltä, tunteekohan ollenkaan paikallisia? Viihtyyköhän hyvin yksikseen? Peseekö itse ne sukat ja tahtoisiko mennä purjeveneellä, mutta ei muista mitä se on portugaliksi?

Ulkomailla asumista näin kotona olevan näkökulmasta voisi kutsua sapattivuodeksi. On vapaa tekemään mitä vaan, saa uuden näkökulman, kun kaikki vanha vaihtuu uudeksi, lastenhoitokin on helppoa näin parin vuoden lomalla (ei). Minulle se kuitenkin muistuttaa enemmänkin retriittiä. Sehän mukavaa, miettii moni, joka nauttii minun laillani retriiteissä käymisestä. Ollaan yhdessä ja silti yksin, hiljaa muiden keskellä, jotka eivät myöskään puhu sinulle, kuunnellaan omia ajatuksia, Jumalaa ja rukoillaan.

Monta kertaa olen täällä ollessani rukoillut, että sanat pysyisivät kovassa päässäni myös silloin, kun niitä tarvitsen. Tuo Suuri mysteeri, joka on kaiken takana on pysynyt arvoituksena ja suurena kuten ennenkin, mutta sen sijaan olen tutustunut itseeni. Mikä mahtava tilaisuus on ollut. Ja voi kun olen tullut tutuksi! Ennen kuin mitään sanon niin jo aavistan, mitä ajattelen. Eikä siinä paljon uutta viime aikoina ole ollut, kun ollut taas syksyn flunssakausi.

Palataan hetkeksi vielä Coronaan, johon ei kai kohta enää voi palata. Coronan lopettaminen on uutinen, koska monilla liittyy paikkaan muistoja.  Niin minullakin. Monen ystävän kanssa olen nauttinut siellä lasin viiniä (olutta). Kerran pelasin siellä biljardia ja viereisessä pöydässä pelasi Ville Valo, mutta olin niin kuul, että millään tavalla en antanut ymmärtää, että olisin hänet huomannut. Hän muuten toimi ihan samoin, luultavasti kertoo tätä samaa juttua nyt minusta.

Kerran kävin siellä treffeillä ja elokuvissa ja annoin ymmärtää, että olen huomannut. Ensimmäinen muisto siitä Himin laulajasta oli sitten siinä, se toinen muisto, jota puoliskoksi kutsun nykyisellään jatkuu muuten edelleen. Eli ehkä ei aina kannata olla niin kuul,  Ville.

Moni miettinee, että missä nyt juon sen lasillisen viiniä kera ystävän, kun Corona sulkee ovensa? Muistoista huolimatta, en olisi huolissani. Suomalaisilla on nimittäin käsittämätön kyky järjestää aina uusi paikka, jossa juoda viiniä (olutta). Minkäänlaista aloitekyvyttömyyttä ei ole havaittavissa vaan ennemminkin talkoohenkeä ja luovaa kekseliäisyyttä.

Älä siis tarraa biljardikeppiin, viinilasiin (tuoppiin) Coronan kulahtaneisiin huonekaluihin vaan tarraa ystävään. Ystäviä saa toki uusia, mutta ei se ole koskaan sama. Yhtään ihmistä ei voi oikeasti korvata, sillä jokainen ihminen on avaruus.

Mitä olen oikeastaan oppinut tässä kohta kahden vuoden retriitissä? (Itse on itseä haastateltava, kun toimittajat eivät tajua soitella tänne Barcelonan sykkeeseen).

Olen oppinut, että kun Raamatussa tuomitaan toisten tuomitseminen niin siitä irti päästäminen (siis tuomitsemisesta) on kaikkein vaikeinta. Vielä erotellaan, että tuomitse teko, älä ihmistä. Siinä moni lankeaa, tuomitsee joko molemmat tai sitten jättää molemmat tuomitsematta. Vaikeaa, liki mahdotonta.

Mutta nyt tajuan, että älä ainakaan maahanmuuttajaa tai varsinkaan pakolaista syytä. Siis siitä, että hän viettää aikaa omassa kuplassaan, ei integroidu tai opi kieltä tarpeeksi nopeasti. Se nimittäin vaatii voimavaroja ja rohkeutta ja taitoja ja energiaa ja kaikkea sellaista, jota ei ehkä ole ollenkaan jäljellä varsinkaan, jos tulee pakosta. Eikä varmasti kivaa ole, kun ihmiset jo etukäteen naaman perusteella päättävät kuka olet.

Älä sitä tähtiasukkia LosAngelesissaBerliinissäLontoossaNizzassaMonacossa turhaan laita nippuun. Vaikka se kovasti kilmaltaa, on se kaikki on vain pölyä. Ihmisiä ollaan alta kaikki. Hukassa ja kesken. Oli sitten päällä tähtipölyä tai sitä, mikä tartuu maasta, kun jää toisten jalkoihin.

Olemme avaruuksia, jotka emme itsekään itseämme tunne. (Paitsi jos on saanut olla ulkomailla kotona paljon sairastelevien lasten kanssa, sitten tunteen jo yhden galaksin verrran itseään). Aurinko ja vuoret, ne antavat elämään kauneutta, mutta missä asuikaan on tärkeintä on oma tarkoitus,  jokin mieli ja ihmisiä vierelle.

Mitäkö sieltä avaruudesta kannattaa etsiä? Vaikka en tähtitieteilijä olekaan niin yksi tähti, joka syttyi ajanlaskun alussa, sillä olen monin kohdin pärjännyt, kun muut valot ovat sammuneet.

Olenko sykkinyt Barcelonan loputtomissa juhlissa? Toki olen. Ja sukkiakin olen pessyt. Mutta kertaakaan en ole ratsastanut. Enkä kertaakaan käynyt Suomilomallani Coronassa. Vieläköhän ehtisi.

 

PS. Itseni kanssa ajoittain keskustelen, että kannattiko sitä katalaania opetella, kun pää pyörällä kielistä. Mutta kun lapseni kantaa koulutehtäviä kotiin niin mietin, että miten pääsisin koulun (eikun tyttäreni) läpi ilman, että osaisin kieltä? Aika ajoin uuvuttaa, kun on aina uusi projekti, joka on tietysti tehtävä vanhemman (johdolla).

 

PPS. Barcelona on uusi Lontoo, sanotaan. Täällä on nimittäin satannut koko syksyn. Optimistina olen lykännyt sateenvarjon ostoa, ”viimeinen sade” ajatuksella. Ehkä olisi ostettava niin sade lakkaisi

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s