Suomi-kortti

 

Onhan näitä kortteja, postikortti, kirjastokortti, natsikortti.. Mutta entä Suomi-kortti? Missä kohdassa tulee vedettyä se Suomi-kortti esille näin ulkomailla? Varmasti riippuu asuinmaasta, mutta itse olen huomannut suomalaisuuden määrittelevän identiteettiäni kohdissa, joissa en olisi ennen ehkä niin ajatellut ja niissä ilmeisissä toki. Yksi niistä on kielitaito, joka tosin rajoittuu yleisesti suomalaisilla vain kahteen kieleen.

”Toki puhun englantia, olen suomalainen”.

Kävelen joka paikkaan, kun vain voin.

”Eikö sinulla ole autoa?”

”Me suomalaiset tykkäämme kävellä”.

Kävelen sateessa koiran kanssa, tuttu ajaa autolla viereen, hiljentää ja kysyy:

”Mitä kuuluu? Haluatko kyydin kotiin? Oikeasti, täällähän sataa.” Pudistan päätäni.  ”Entä sateenvarjon?”

”Ei haittaa”, vastaan. ”Olen suomalainen.”

Sää tuo ylimaallisen ihana small talkin aihe, siinä palaan usein Suomeen. Hirveällä säällä:

-”Ihan kuin Suomessa”.

Sateisella/kylmällä/tuulisella säällä:  ”-olen tottunut.”

Paikalliset vetävät sääkortin esiin, kun on kuuma. ”Täällä on liian kuuma sinulle!”Heidän ihana-kauhea sää on liian kuuma. Mutta pimeään, kylmään ja englannintaitoon se suomitietämys monilla loppuu.  ”Ai niin siellä on se Reykjavik!” tietää eräs mies. ”Ettekö te puhukaan englantia kotona?” ihmettelee eräs nainen. ”Oletko katsonut sitä Katalonski-ohjelmaa? Sitä vetää suomalainen mies!” Hmm.. Taitaa olla islantilainen. Täältä katsottuna taitaa olla aika sama.

Leipomistaidoistani olen tullut ylpeäksi täällä. Täällä ei juhlissa kakuilla hienostella eikä leipomiseen ole samanlaista perinnettä kuin Suomessa. Synttärikakut saavat siis osakseen ihmetystä. Olin paikallisessa kulttuurikeskuksessa leipomassa korvapuusteja. Ylpeydellä selitin taikinan hienouksia ja ihmiset ihmettelivät kardemummaa, tuota ah niin suomalaista maustetta. Koska kaasu-uuni ei lämmennyt odotetusti, lähdin raakoine pullineni yhden vanhemman herrasmiehen kotiin paistamaan niitä. Siinä erikoisena hetkenä saimme tyttäreni kanssa kuulla palan kylän historiaa ja lopulta kaikki saivat kullanruskeita korvapuusteja.IMG_20181019_203613552

Puhun katalaania viikottain vapaaehtoisen katalaanin kanssa. Hän on sivistynyt, neljää kieltä sujuvasti puhuva, paljon matkustava ja kysyy: ”Kerro Suomesta, mikä on teillä seuraava kieli, mitä kaikki osaa? Ja mikä on Suomen historia?”Kiemurtelen. Ruotsi, paitsi ei sitä oikeasti osaa kuin harvat ja englanti, mutta ei sitäkään kyllä kaikki osaa. Ja sitten hän sanoo: ”Meillä oikeastaan tuntemus loppuu pohjoisessa noin Hollantiin, sen jälkeen on niitä maita, joissa on kylmää ja pimeää.”

Niin. Suomi on aikamoisen kaukana.

Kukaan ei ole puhunut mitään Nokiasta, kerran olen kuullut mainittavan Suomen koulujärjestelmän, joulupukista sen sijaan kuulee useammin. Ja on toki joitakin, jotka ovat Suomessa käyneetkin, siellä kun on  sen verran eksoottista ja se joulupukki. Mutta ei Suomi ole sillä tavalla tunnettu, kun ehkä Suomessa ajatellaan.

Silti ja ehkä siksi tunnen ylpeyttä Suomesta. Olen kaukainen muukalainen, harvinainen harakka. Olen ylpeä, kun puhun suomea, salakieltä, jota vain niin harvat osaavat. Ja muut, he eivät saa mitään selvää.

Katalaanin tunnilla espanjankieliset tuskailevat lausumisen vaikeutta. ”Ei tuo mitään!” Sanoo opettaja. ”Reija, sano suomeksi cassola, vastaan ”kattila”. Kaikki päästävät epäuskoisen äännähdyksen. Opettaja jatkaa ”on suhteellista, mikä on vaikeaa.”

Mielelläni kerron, että suomenkieli ei ole indoeurooppalainen kieli vaan jotain ihan muuta, sodistakin kerron ja ääneni väräjää, sadan vuoden itsenäisyydestä ja korkeasta klassisen musiikin koulutuksesta.

”No teillä on niin kylmä, että nuoret jaksavat harjoitella, täällä soittoinnostus lopahtaa, kun ranta ja aurinko” nauraa kieliparini, joka johdattaa minua kulttuurin sokkeloissa.

Yhtenä aamuna tapaamme nopeasti. Hän on menossa traagisesti menehtyneen henkilön hautajaisiin, mutta päällään on keltainen takki.

Pieniä kulttuurisia eroja, joita ei aina huomaa vasta kuin käytännössä.

Laitan kaverille viestiä, hups! taas menin suoraan asiaan  ja unohdin kysyä mitä kuuluu ja toivottaa hyvää huomenta. Laitan perään selityksen, anteeksi olen suomalainen. Monesti unohdan hyvät tavat, mutta kiittelen vuolaasti. Outoa. Niin suomalaista.

Kävimme katsomassa taikuria. Otin paikat takaa, jottemme joutuisi vapaaehtoiseksi, kun vieras kielikin. Yhtäkkiä vasara (kuminen) lentää väliimme. Huokaisen. Valot valaisevat yleisön. ”Mikä sinun nimesi on?” Vastaan kolme kertaa, hän korjaa nimeni Mireiaksi. ”Mireia, sano joku maa, joka on hyvin kaukana täältä!” ”Finlandia!” hihkaisen. Hän toistaa maan ja myöhemmin saatuaan vielä muutaman vastauksen toisilta ilmestyy esillä olevaan suljettuun kansioon ”Lähden lomalle Suomeen.”

Suomi mainittu, kukapa sen harakan pyrstön nostaisi ellei harakka itse.

PS. On mukavaa, kun vihdoin alkaa olla arjen pelinappulat hallussa. Tiedän minne mennä huoltoa vaativan auton, lapsen tai hampaan kanssa ja miten systeemit noin suurinpiirtein toimivat. Tuntuu siis kuin olisi kotona.

PPS. Arvaatko onko artikkelin kuva Suomesta vai Espanjasta? Aivan, kyllä täälläkin sataa ja me olemme mahdollisuuksien mukaan silloinkin ulkona, koska no, olemme suomalaisia.

 

 

Mainokset

4 vastausta artikkeliin “Suomi-kortti

  1. Hei Reija. Olen Liisan ystävä ja rippikoulussasi muinoin olleen tytön isoäiti niin mielelläni lukisin sinun blogejasi, jos pääsisin sinun postituslistallesi. Olin erittäin ihastunut silloiseen blogiisi ”Barcelona rakastettuni” ja olen sen jälkeen etsinyt kirjoituksiasi Hesarin sunnuntaisivuilta.

    Tykkää

  2. Heippa Reija (vai pitäisikö sanoa melkein Mireia :-D)!

    Olen käynyt lukemassa blogiasi aina aika ajoin ja joka kertaa löytyy kivaa ja samastuttavaa luettavaa täältä. Olen itse asunut Barcelonassa noin 8 vuotta (no, oli siinä muutama Suomi-vuosi välissä) ja kirjoittelen myös blogia osoitteessa https://ithappensinbarcelona.blogspot.com .

    Hauska aihe tämä suomalaisuus paikallisten vinkkelistä. Noista sinun kokemuksistasi poiketen, itselleni on kyllä tullut todella usein vastaan tapaamisia, joissa Suomen koulujärjestelmää palvotaan maasta taivaaseen. Se on tietysti todella imartelevaa, mutta samalla ei oikein tiedä, mitä siihen vastaisi: että ”joo, niin onkin, olemme ihan parhaita”? Ei istu oikein suomalaiselle tuollainen kehuminen. 😀

    Jos kiinnostaa kurkata, niin täältä löytyy oma postaukseni parin vuoden takaa, jossa olen listannut näitä paikallisten kommentteja: https://ithappensinbarcelona.blogspot.com/2016/01/moi-olen-suomesta.html

    Kivaa päivää! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s