Lauantai-illan yllätysvieraat

Launtai-iltana naapurista kuuluu jonkin hälyttimen ääni. Talo on pimeänä eikä ketään näy, joten laitan heille viestin.

Jokin hälytin aika hiljainen ääni tosin soi teidän kotona soi ehkä jokin laite on hajonnut. Naapuri vastaa, että epäilee uuden hälyttimen hajonneen ja tulevansa pian kotiin katsomaan.

Pienen hetken kuluttua taskulamppujen kirkas valo haravoi pimeydessä kylpevää keittiöterassiamme. Taskulamppujen valo, toistan itselleni uudestaan. Mainittakoon, että terassi rajautuu naapurien terassiin ja välissä on korkeat aita tai muuri.

Sanon miehelleni: ”Katso, jotkut valaisevat terassiamme taskulampuilla.”  Murtovarkaita, ei ole vaihtoehtoja ajattelen, onpa röyhkeitä, mitä he kuvittelevat.

Nytpä jäävät kiinni. Nappaan kuitenkin varalta puhelimen mukaan, että voin soittaa, jos tilanne menee hankalaksi. (Jälkikäteen ei nyt ehkä niin kovin kestävä turvallisuussuunnitelma). Kun pääsemme ulos, kohdistuvat lamput meihin päin ja näemme välimuurin päällä kaksi poliisia.

”Hyvää iltaa, oletteko nähneet tai kuulleet jotakin naapurista?” Minä seison kylpytakissa ja tunnen itseni aika pöllämystyneeksi ja ajattelen, kas tuttuja poliiseja kylältä. Yleensä näen heidät ohjaamassa tai valvomassa liikennettä, mutta nyt sitten meidän terassilla kyselemässä saavatko tulla sisään. Tulivat jo ajattelen ja toinen heistä pyytää lupaa päästä yläkertaan. Tule ihmeessä mukaan, hän kehottaa.

Siis valvomaan, että he eivät tee mitään, josta en pitäisi, tajuan. Kiipeämme parvekkeelle ja he valaisevat taskulampulla kukkalaatikoita. Mielessäni välähtää, että tulinko antaneeksi jonkun kotietsintäluvan ja mitä ihmettä he oikeastaan etsivät, mutta pian valokeilat suuntautuvat naapurin ikkunaluukkuihin ja parvekkeeseen (asumme siis paritalossa ja kyse seinänaapurista.) Vielä toisesta huoneesta he tähyilevät naapuriin ja sen jälkeen toivottavat hyvää illan jatkoa ja soittakaa heti, jos kuulette jotakin.

Myöhemmin naapurilta tulee kiitosviesti ilmoituksesta ja selitys hajonneesta hälyttimestä.

Jos joku olisi kertonut minulle etukäteen, että kun muutatte Espanjaan niin tulette olemaan usein tekemisissä poliisien kanssa ja tulen heidän kanssaan tutuksi, olisi jäänyt muuttamatta. Suomessa poliiseihin tulee törmättyä yleensä vain ikävissä merkeissä ja jos ei sellaisiin joudu niin jäävät he etäisiksi. Täällä heidän paikalle rientämiseen riittää epäilys. Epäilyttävä ääni voi tarkoittaa murtovarasta ja sellaiset halutaan saada kiinni nopeasti. Mutta kyllä he tulevat ripeästi muutenkin, vaikka silloin, kun lapseni polkupyörä pöllittiin puistosta he tulivat alle viidessä minuutissa. Poliisi on myös ohjannut minua ahtaassa paikassa peruuttaessa, ilahduttanut kiukuttelevaa lastani sekä soittanut taksin.

Barcelonassa on syytäkin olla valppaana. Turistien ja siirtolaisten massa on uskomaton ja pysyviä asukkaita on metropolialueella n. 5 miljoonaa. Expattien palstoilla kerrotaan röyhkeistä murroista ja ruuhkassa seisoviin autoihin tehdyistä ryöstöistä. Silti ei pelota, sillä vaikka täällä onkin paljon omaisuusrikollisuutta on väkivaltarikollisuus verrattain pientä. Ja ne poliisit eivät yleensä ole kovin kaukana.

Näin kauempaa katsottuna minua enemmän huolestuttaa Suomessa. Luen suomalaisia lehtiä eikä ole harvinaisia uutiset satunnaisen jalankulkijan tai pyöräilijän kokemasta agressiosta. Nyrkillä naamaan Kalliossa tai vaarallisia pyöräilijän ohituksia. Luin uutisen alunperin Helsingin sanomista ja se teki minut surulliseksi, varsinkin luettuani kommentit. Kyseinen esimerkki kuvaa sitä mitä itsekin olen kuullut pyöräilijöiltä, jotka ajavat autoteillä: Autoilijoiden agressiot saavat usein uskomattomat mittasuhteet ja tärkeintä ei ole joustavuus heikommassa asemassa olevan hyväksi vaan se kuka on oikeassa ja ettei vaan kukaan rajottaisi autojen oikeutta jyrätä omaa tahtiaan.

Agressio ja tiukka sääntökirjaan tuijottaminen Suomessa on asioita, joita en kaipaa. Suomessa joudutaan luopumaan paljosta, koska mielensäpahoittaja määrittelee säännöt. Lue vaikka juttu, jossa yläosattomissa oleskellutta uimaria käskettiin pukea päälle, koska paikalla on lapsiperheitä. (Täällä olemme aivan pulassa perheemme kanssa missä uida, kun joka rannalla on kaiken ikäisiä ja kokoisia yläosattomissa).

Täällä tärkeimpiä kanssakäymisen sääntöjä on joustavuus ja ystävällinen kontaktinotto lähellä oleviin ihmisiin. Ihana esimerkki on vaikka mahtava kaupunkiosajuhla Festa Major, jossa kaupunginosa järjestää usean päivän kestävät juhlat kerran vuodessa. Tällä hetkellä se on täyttänyt kadut Vila de Gracian kaupunginosassa.  Tungos on niin kova, että eteenpäin ei meinaa päästä, mutta eihän kenelläkään ole kiire.

Ystäväperheemme Englannista asuu tuossa kaupunginosassa. Rasittaako juhla? kysyin. ”No jaa, olihan se vähän ärsyttävää, kun juhlia rakennettiin miltei ympäri vuorokauden ja se meteli, tai kun bändi aloittaa soittamaan klo 4 aamuyöllä ikkunan alla, mutta toisaalta niin mahtavaa, kun voi tanssia omalla parvekkeella ja olla osana juhlaa. Ja se on vain sen viikon” vastaa hän hymyillen.

Niin, elämä ja kulttuuri, se on asennekysymys.

Tässä kuvia Festa Majorista, joka kirjaimellisesti tukkii kyseisen kaupunginosan kadut viikoksi. Jokaisella kadulla on oma yhdistyksensä, jossa asukkaat suunnittelevat ja toteuttavat koristelun.

IMG-20180815-WA0002.jpg

IMG_20180816_174938386.jpgIMG_20180816_195912804.jpgIMG_20180815_201656318.jpgIMG_20180815_201558606.jpg

IMG_20180815_190649766

PS. Ylin kuva on luonnon historiallisesta museosta. Olemme kiertäneet useita museoita lasten kanssa. He ovat mahtavaa museoseuraa, toinen nauttii uusista kokemuksista ja pohtii jääkautta, mammutteja ja faaraoita ja toinen istuu kärryissä tai innostuu ihmettelemään vaikka videoinstallatiota. Parasta on tietty silti jokin harvoin vierailtu leikkipuisto, jossa eri lelut ja hetken satunnainen kaveri.

PPS. Alan ymmärtää kotiäitejä tai niitä, jotka tahtovat aina uuden. Lasten kasvua on mahtava seurata. Kenen muun kuin kuusivuotiaan kanssa voi käydä riidan siivoamisesta, jonka kesken hän tulee kyynelsimin luokse ja kysyy: ”Mutta miksi ei enää ole niitä mammutteja?” Ja onko mitään hauskempaa kuin kaksivuotiaan huumori ja se punch line: Hänen mahtava naurunsa

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s