Ummikosta kahden uuden kielen puhujaksi -missä mennään

Muistan kuin katsoin Maija mehiläistä muruseni kanssa televisiosta, ”Abeja Maya” espanjaksi. ”Mitä ne sanoo?”   Olin hetken hiljaa ja pinnistin, pakko oli sanoa: ”Ei äiti tiedä.”

Tiedän, että on ihmisiä, jotka ymmärtävät kieltä jotenkuten, vaikka eivät sitä osaakaan sillä he osaavat jotakin toista kieltä läheltä.

En kuulu heihin. Espanja oli minulle aluksi täyttä hepreaa (no ehkä vähän huono vertaus, silllä hepreaa hieman osaan, sain kurssistakin kiitettävän aikoinaan teologisessa.) Minä en ymmärtänyt mitään. Kappaleet, joissa laulettiin ”yo te quiero” olivat minulle vain ihme kieroilua. Miten selviää siis entinen ummikko kahdella uudella kielellä puolentoista vuoden ulkomailla asumisen jälkeen?

Koin yllättäviä onnentunteita istuessani Clan TV:n koskaan päättymättömän lasten ohjelma virran äärellä ja katsoimme näin vuoden tauon jälkeen Maya Abejaa yhdessä tyttäreni kanssa. Ja minä ymmmärsin! Olisin voinut suomentaa kaiken! Mutta tyttöni ei enää kysynyt. Hän oli kulkenut kanssani samaa matkaa ja mennyt vielä ketterillä jaloillaan ohitse.  ”Callate!” hän sanoo jo niin, että ihan ilman sanakirjaa olen oppinut ymmärtämään: ”Hiljaa!” ja aika rumastikin hiljaa.

Lapsena aina pilkattiin koulussa ”Oot oppinut uuden sanan”. Täällä opin niitä harva se päivä. Tyttärenikin. Vaihdamme niitä. ”Äiti mikä on reptil?” ”Äiti miten sanotaan..?” ja vähitellen roolit kääntyvät. ”Hei muru, miten sanotaan..?”

En, en voi herättää hämmästystä väittämällä, että kielet ovat vain tulleet ilman opettelua. Olen käynyt molemmissa kielissä kurssin, katsonut opetusvideoita ja lukenut oppikirjoja. Mutta en voi silläkään kyllä kehuskella. Monta viikkoa on mennyt opiskelematta tai lukematta.  En voi väittää, että olisin hiki tulee työnteosta, kyllä taitaa olla vain tämä yli 30 asteen helle. Mutta olen tehnyt töitä kuitenkin. Ja ennen kaikkea puhunut.

”Sinun tyylisi on pursuileva, kirjoitat välillä, vaikka et osaakaan ja pidän siitä.” sanoi espanjanopettajani kurssin lopussa.  Se on tapani oppia. Hyppään mukaan, lainaan sanan englannista, vähän muokkaan ja kokeilen jos menisi läpi. En pysyttele turvallisilla vesillä ja puhu vain asioista, joista osaan vaan puhun mistä vaan ja sanat tulevat perästä. Ja se kielioppi. Joskus puhe  jo virtaa. Varsinkin katalaaniksi.

Paikalliset kysyvät minulta usein: Kumpi kieli on helpompi? Vastaan valkoisella valheella, että katalaani oli helpompi minulle, koska osaan vähän ranskaa (katalaani muistuttaa ranskaa), mutta oikeasti, kyllä espanja taitaa olla helpompi kieli, osaan vain paremmin katalaania, koska aloitin sillä. Espanjaksi sanat lausutaan (yleensä) selvästi  ja ne on helpompia hahmottaa. Katalaanin kanssa olen tehnyt paljon enemmän töitä, espanja on tullut siinä sivussa. Kielet tukevat toisiaan, mutta myös sekoittavat. Kun puhun toista, mieli tarjoaa toisen kielen sanoja. Ja kun joskus puhuu englantia niin se vasta vaikeaa onkin, kun pitäisi olla helppoa, mutta toiset kielet kummittelevat.

Osaan katalaania jo niin, että voin selvittää tai selittää minkä vain asian katalaaniksi. En virheettömästi tai ilman katkoksia, mutta kuitenkin. Ymmärrän jo lähes kaiken, kun minulle puhutaan suoraan. Ryhmätilanteet tai sivusta kuultu keskustelu tuottaa vielä vaikeuksia.

Espanja on vielä heikompi. En aina ymmärrä mitä minulle puhutaan, jos se on jotakin monimutkaisempaa. Espanjaa puhuessa joudun pysähtymään miettimään coger, tomar, poner mikäs verbi näistä nyt sopisi tähän ja tilanne on jo mennyt. Mutta selviän yksinkertaisista asioista jo puhelimitsekin. Ystävän kanssa voin jo keskustella espanjaksi välillä sanoja etsien. Ja voin katsoa sen Maya Abejan ja nauttia muustakin kuin piirrosjäljestä.

Harjoittelen mieluiten sukeltamalla kieliin. Puhun, kun on mahdollisuus enkä suostu vaihtamaan englanniksi ellei se ole toisen äidinkieli tai ellei hänkin ole paikallisissa kielissä aloittelija.

Katalaaniksi olen löytänyt ohjelman nimeltä ”Katalonski” (Löytyy googlesta tv3 Katalonski). Siinä sujuvaa katalaania puhuva islantilainen (minulle monta kertaa esitelty suomalaisen juontamana ohjelmana, Islanti -Suomi melkein sama) matkailee ympäriinsä ja tapaa paikallisia ihmisiä, jotka osavaat katalaania. Oli ihmeellistä, kun tajusin ymmärtäväni kaiken mitä he puhuvat. Osa ei puhu katalaania kovin hyvin. Ja oli kauheaa huomata kuinka rasittavaa sellaisten puhetta on kuunnella.

Joskus toivon, että olisi käännöskone, jolla kuulisin millaiselta kuulostan paikallisten korviin, kun puhun. Tiedän osaavani lausua aika hyvin, mutta sen sijaan kielioppini ja sijamuodot ovat katastrofi. Siitä päätellen, että monet jatkavat juttua suht normaalilla puhetempolla, osaan jo jotenkin.

Joskus kun olen muotoillut hienon pitkän lauseen whatsappiin lapseni kaverin äidille tulee vastaukseksi apina, jonka kasvot on peitetty: ”En ymmärrä”. Silloin vähän närkästyn jo. Ihan selkeästi juuri sen kirjoitin. Mutta kielen rakenne on vaikea.

Huomaan, että vaikka muotoilen päässäni lauseet sillä kielellä mitä puhutaan niin rakenteet ovat helposti suomen kielen. Näissä kielissä, kun esimerkiksi suomenkielinen lause: Hän on suomalainen, hän on 15-vuotias ja on tänään erittäin hermostunut” tarvitsee kolme eri verbiä (esp. ser, tener ja estar) siinä, missä suomessa mennään yhdellä ja samalla olla-verbillä. Eikä vielä edes puhuta toiston korvaavista pikkusanoista. Se on joskus hankalaa.

Mutta tiedättekö mikä minua on eniten hämmästyttänyt. No se tyttäreni, joka ei ole käynyt kielikursseja ja jonka koulu on katalaaniksi. Ja sitten kun se leikkii itsekseen niin havahdun: Hänhän puhuu sujuvaa espanjaa. Ja kun meille tulee joku espanjankielinen huomaan, että se miettii oikein, ja vetää takaisin, kun meinasi sanoa ”avui” katalaaniksi, kun piti puhua espanjaa ja sanoa ”hoy”.

Silloin mietin, että taidan jättää sen seuraavan espanjankurssin väliin ja laittaa telkkarin päälle ja sen jälkeen tehdä hiekkakakkuja itsekseni höpisten.

IMG_20180603_190139462

Ps. Faktoja kielitaidostani: Seuraava espanjankurssini lähtötaso on b1 eli suunnilleen sen verran, mitä lukion lopussa tulisi taitaa ruotsia (Ei paljon!). Ulkomailla oppiessa puhetaito kehittyy paljon nopeammin  kuin kotimaassa opiskellessa kieliä, ja ihan ymmärrettävästä syystä.

Katalaanin kielessä järjestetään julkisin varoin opetusta ulkomaalaisille, jossa valmis kielitaito tulisi olla neljän vuoden jälkeen ja olen käynyt läpi nyt ensimmäisen vuoden.  Katalaanin kurssin taso oli perustaso, mutta kurssi oli huomattavasti vaikeampi kuin espanjan kurssi. Toki saattoi vaikuttaa, että opiskelijoiden tasoerot olivat suurempia ja kaikkien muiden äidinkieli espanja, joka helpottaa kovasti kielen ymmärtämistä. Ja katalaanin kurssilla menen seuraavaksi tasolle Elemental. Loppukokeen tuloksista kuva jutun alussa.

PPS. Vieläkin minulta kysytään miksi aloitin ensin opiskelemaan katalaania enkä espanjaa niinkuin yleensä. Minulle vastaus on selkeä. Kaikki viestit, ohjeet, sanalliset todistukset tulevat koulusta katalaaniksi. Kun soitan terveyskeskukseen on puhelinvastaajan ääni katalaaniksi. Samoin useimmat keskustelut vanhempien kesken. Toki lääkärissä, korjausmiehen kanssa tai kaupassa törmään siihen, että puhutaan vain espanjaa. En ole katunut. Molempi parempi.

IMG_20180705_140435673
Tällainen oli lapseni todistus. Testaa mitä ymmärrät englannin, ranskan tai espanjankielen avulla!

 

Lue samasta aiheesta:

Nolo, nolompi, ummikko

Nyt se tuli: Kulttuurishokki

Ei ne tartu: Eli miten oppia kieliä ulkomailla?

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s