Se kolmas kieli

Puhutaanko katalaania” sanoi autokorjaamon mies tuttavallisesti, kun tulin hakemaan autoa. Nyökkäsin. Kun autoista on kyse niin minulle voi puhua vaikka hindiä, en ymmärrä kuitenkaan. Usein katalaanin osaamiseni tekee ihmisiin vaikutuksen. Aina en edes tiedä millaisen. Sainko auton halvemmalla, koska puhuin katalaania? Vai siksi, että he katsoivat, että autossamme tulee olemaan paljon korjauspotentiaalia? Vai onko se täällä käytäntö? Vaikka osaan jo kieliä jonkin verran tunnen itseni ajoittain sokeaksi. Miten tulee toimia ja mikä toimii? Mikä on sopivaa? Miten ollaan ihmisten kanssa?

Se on kuulkaa kova paikka näin aikuisena opetella sitä uudestaan. Varsinkin, kun ne omat kulttuuriset tavat tuntuvat ihan hyvältä enkä jaksaisi olla varpaillani kuulostelemassa mihin suuntaan tulee ottaa seuraava askel. Kun oletukset ovat, että on helppo saada ystäviä  ja ne pitää.

Joitakin asioita olen jo oppinut. Agressiivisuutta pidetään erittäin epäkohteliaana ja moukkamaisena. Kaduilla ei huudeta lapsille, ei kurtistella kulmia vihaisena eikä liikenteessä yleensä nyrkit heilu. Harvoin ihmisiä näkee vihaisena tai edes huonontuulisina. 

Kun puhelimeni lakkasi toimimasta olin ymmälläni. Monta kertaa luvattiin, että kohta toimii, mutta eipä toiminut. Mitäs nyt? Miten toimitaan konflikteissa?

Varsin pian tajusin, että katalaanilla aloitus on ainakin virhe, sillä puhelinpalvelut sijaitsevat Madridissa. Taas kulttuurieroja. Olenko ylitsevuotavan ystävällinen vai tuohtunut? Odotanko hiljaa vai soitanko monta kertaa päivässä? Olen ollut itse asiakaspalvelussa työssä ja muistan sen hienoisen halveksunnan tunteen asiakkaita kohtaan, jotka mahtailevat ja uhkailevat. En tahtoisi sitä. Mutta suomalaisena on vaikea ymmärtää, että miksi jokin ei toimi, kun on toimittu jo ihan sääntöjen mukaan. Kun lupaukset ovat tyhjiä. Avatkaa nyt se vetin liittymä, por favor.

Joku voi paheksua, kun lukee tätä. Suomalainen ei pidä pelaamisesta vaan on oltava rehti ja asiallinen. Kun minua paheksutaan Suomessa tai Suomesta osaan asettaa sen johonkin kontekstiin. Täällä en aina tiedä mikä on erittäin paheksuttavaa. (Siis sellaisen tavallisen käytöksen rajoissa). Sekin kun on kulttuurisidonnaista.

Yksi ilta leikkipuistossa kokoontui porukka vanhempia lapsineen. Lapset leikkivät ja muutama vanhempi joi oluet. Suomessa tuolla kaikella olisi aivan eri kaiku. Se olisi rappiollista. Täällä ehkä sellaista olisi huutaminen kovaan ääneen lapselle.

Vähitellen olen alkanut oppia jotakin. Aika yksinkertaistahan se on. Hyvää päivää, kiitos, anteeksi ja näkemiin. Ja se mitä kuuluu? Ystävällisyys on vauhtia tärkeämpää. Paitsi ehkä moottoritiellä. Huonoa tuulta ei ole tapana näyttää, mutta jos jokin on huonosti niin kyllä siitä voi sanoa. Jos tuntemattomat puhuttelevat niin he eivät ole hulluja tai humalaisia ja on epäkohteliasta olla vastaamatta. Kaikki vaikuttavat tuntevan toisensa, koska ihmiset, jotka ovat keskusteluetäisyydellä ovat potentiaalisia keskustelukumpaneita ja usein heitä ainakin tervehditään. Näppituntumalta tuntuu, että erottautuminen ja yksilöllisyys ei ole yhtä kovassa huudossa kuin Suomessa, mutta toki voi olla kyse siitäkin, että asumme hiukan syrjässä.

Paljon on silti vielä auki. Onko luokkaeroja? Mikä on ulkomaalaisen paikka? Ja miksi mielikuvat espanjalaisesta machokulttuurista eivät pidä ollenkaan paikkansa täällä Kataloniassa?

Ps. Taas olin pihalla kuin lumiukko etelässä, kun oli vakava paikka. Rakas kohta kaksitoista vuotias lemmikkimme oli juonut ja pissinyt paljon ja olin pistänyt sen vanhuuden sekä juoksuajan jälkeisen ”valeraskauden” piikkiin. Kun sitten katsoin koiraani tarkemmin huomasin turvotusta vatsa-alueella ja säikähdin. Eläinlääkärissä selvisikin vakava kohtutulehdus. Omat ajatukset ”en kyllä leikkauta vanhaa koiraa enää” menivätkin ihan uusiksi, kun vaihtoehtoina oli riskialtis leikkaus tai äkillinen kuolema. Koira nukutettiin, leikattiin ja poistettiin hyvälaatuiset kasvaimet samalla, joiden leikkauksen kanssa olin epäröinyt  ja nyt toipilas on taas rauhallinen ja iloinen. Onhan se rakaskin. Kyllä sen taas huomasin, että kuinka, kun melkein menetin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s