Mitä tulikaan tehtyä

Vuosi on kulunut. No ei ole ainut. Kulunut olen minäkin. Aurinko on haalistanut hiukset, tapakset tarttuneet lanteisiin. Poika imi kuiviin, kunnes horjuvin askelin luovutin iltapuuhat puoliskolle. Minä rojahdin sohvalle enkä enää avannut jääkaappia. Avasin ulko-oven. Suljin selaimen. Illan hämärissä kysyin itseltäni, mitä nyt? Mitä kuuluu? Que tal? Ja ainako vain hyvää? Suomeksi vastaisin ihan hyvää, katalaaneilla perusarki piirun verran parempaa ”molt be” eli oikein hyvää.

En voi väittää, etteikö vuosi olisi tuonut tullessaan seikkailuja, ettenkö olisi kokeillut rajoja, omia ja puoliskon.

Tiedättekö mikä on ulkomailla asumisen ensimmäisessä vuodessa mahtavaa? Tiedän mihin tämä vuosi meni. Tiedän mitä tein ja mitä sain aikaiseksi. Maa oli minulle autio ja tyhjä, ennen muuttoa tuli tarkistaa kaupungin sijainti kartasta. Vuoden jättämät jäljet ovat kuin askeleet vastasataneella hangella. Tuossa hanki petti, tuossa kahlasin syvällä ja lumi kasteli sukat.

DSC00871

Alussa oli innostus ja rohkeus. Tuosta hyppään, vaikka en tiedä kuinka syvää on. Olihan siinä. Muruseni kiukut ja kyyneleet, jotka eivät loppuneet, kun koulu ja kieli ja kaikki oli outoa. Ummikko, joka ei ymmärtänyt sanaakaan, vauva, joka ei nukkunut, ja äiti joka oli liikaa yksin.

Nyt voin laskea kuten Supernaaivi Erlend Koen kirjoittamassa romaanin alussa, tiivistää elämäni kuin ostoslistaan:

Muutamia kavereita, ehkä jo ystäviä

kohtuullinen katalaanin kielitaito

alkeellinen espanjan kielentaito

lapset -hengissä

puoliso- vielä tallessa

Valtava ikävä rakkaita ihmisiä Suomessa

Minulla ei ole:

Hotellivinkkejä, reittiohjeita eikä ”nämä sinun on nähtävä Barcelonasta”-listaa

kaamosmasennusta

sitä tunnetta, kun ovesta ulosastuminen saa nousemaan mieleen ne suomenkielen rumimmat sanat

Valehtelisin, jos väittäisin,  (Näin loppuvuodesta, minulla ei ole enää omia ideoita jäljellä vaan tämäkin lauseen alku on plagioitu bändiltä Kolmas nainen.) että vuosi olisi mennyt kuin My fair ladyssa, jossa rääväsuinen katutyttö oppi puhumaan virheetöntä yläluokan englantia, muuttui elegantiksi ladyksi ja hurmasi itse kuninkaan.

Ei, vuosi ei ole ollut yhtä nousua kohti huippua vaan ylä- ja alamäkiä. Olemme sopeutuneet. Kulttuurishokin jälkeen astui minuun jonkinlainen rauha. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, että nyt on sopeuduttu ja tästä vain eteen päin natiivin lailla.

IMG-20170910-WA0001Mikä on ollut tässä vuodessa parasta, mitä en vaihtaisi pois?

Pienet asiat, sellaiset pienet ilahduttavat hetket. Kuumat päivät rannalla, päiväretket yhdessä perheen kanssa, ystävien ja sukulaisten vierailut. Ja ne hetket, kun on saatu puoliskon kanssa tehdä jotain ihan kahdestaan. Ne hetket, kun on löytynyt yhteys uusien ihmisten kanssa, satunnaiset kohtaamiset, ne uudet kaverit. Ja kyllä oli ihana käydä Suomessakin ja olla niinkuin ennenkin.

Ennen kuin kysytte, niin vaikka ulkopuolisuus onkin kamalaa niin kyllä pahinta on lapsen huuto pimeässä huoneessa yöllä, kun haluaisi nukkua. Ja muuten laimeampana se ulkopuolisuus, ystävien puute ja että kaikki on niin hankalaa, kun pitää miettiä, että miten sen selittäisi ja sitten ei vain aina jaksa selittää. Muut saa selittää niinkuin tiesi jo vaippamainos vihreillä kuulilla aikoinaan.

Mikä tuli yllätyksenä?

Kun muutimme tänne karsin tavaroista ne tärkeät ja ne, jotka menivät kierrätykseen. Yhden olisin voinut pitää. Nimittäin vauvan nenän niistimen. Ajattelin, että kun muuttaa lämpimään niin ei sitten kärsitä enää nuhasta. (Tähän paljon paljon naurua joka päättyy niiskutuksiin). Todettakoon, että tämä harhakäsitys on tullut oikaistua. Emme ole koskaan ole olleet näin paljon kipeitä. Siinäkin on hyvä puoli, kun miettii, että mihin vuosi meni, miksi en tehnyt enemmän ja oppinut nopeammin niin ”ai niin, olimme  kipeänä!”

”Ois kai siistii antaa periksi, todeta, ettei tästä mitään tuu, lähtis kävelemään, painais oven kiinni perässään.”

graffiti

Välillä on tehnyt mieli luovuttaa. Kun pimeässä yöllä on taas herätetty vasten tahtoaan, koska nuha, kuume, joku kävi vessassa tai tuli äitiä ikävä vai onko jo aamu ja sisään on vyöryneet epätoivo, ilmastonmuutos, murtovarkaat ja ydinsota.  Kataloniasta katatonia.

Siksi tahdonkin lopuksi kiittää. Sillä yksin en olisi tätä vuotta jaksanut. Tahdon kiittää murustani, joka sairastettuaan viidettä päivää ilmoitti minulle, että ”Ei, silmä ei ole kipeä, se on punainen, koska olen nukkunut sen päällä”. Kiitos nauruista.

Tahdon kiittää pikkumuruani suu ammollaan painetuista suukoista poskilleni. Kiitos rakkaudesta.

Tahdon kiittää ystäviäni. Niitä, jotka kulkevat kanssani yhtä matkaa vaikka välimatka on 3000 kilometriä. Niitä kenen kanssa voi unohtaa vitsien laadunvalvonnan edes muutaman kerran vuodessa ja niitä, joiden kanssa voi jättää sivuun kaikenlaiset kulisissit.

Kiitos teille, jotka saatte minut ikävöimään Suomea. Te ystävät ja sukulaiset, jotka otatte meidät vastaan, kun piipahdamme. Kiitos anopille lämpimästä ja pehmeästä sängystä,täydestä jääkaapista, sylistä, jossa lapset saavat levähtää.

Kiitos vanhemmille rinnalla kulkemisesta, avusta ja lämmöstä täällä ja siellä, milloin ikinä tarvitsemmekaan ja mitä ikinä. Kiitos varauksettomasta huolenpidosta, joka ylittää välimatkan kuin olisitte aina tässä. Erityiskiitos äidille. Kiitos myös paketeista, jotka ilostuttavat, tuovat joulun keskelle kesää.

Ja kiitos puoliskolle. Kiitos ystävällisistä sanoista, kannustuksesta, kärsivällisyydestä. Kiitos niistä vuoden parhaista hetkistä, jotka olen viettänyt kanssasi. Kera perheen, ystävien, ja sitten ihan kahdestaan. Kunpa aina muistaisi kuinka parasta sittenkin on, kun tiskit ja huolet ja vuoret on hetken seinän takana, ja vaikka se pienikin hetki ihan kahdestaan.

kahdestaan

Kiitos myös blogiyhteisölle, jonka kanssa olen saanut heijastella ja jakaa kokemuksia. Kiitos sinulle, joka olet kommentoinut tai vain lukenut. On erilaista kirjoittaa, kun joku sen lukee.

Ja kiitos Elämän alku ja lähde tästä ihmeellisten yllätysten sarjasta, jota elämäksi kutsutaan. Jos ensi vuonna muistaisin itsekin sen, mitä muruselle aina hoen: Sano kiitos. Kukaan teistä ei ole itsestäänselvyys. Kukaan ei ole itsestäänselvyys vaan ihme. Joskus katson ihmisiä ja mietin, että jokaisesta on joku pitänyt huolta. Paljon huolta, muuten hän ei kävelisi tuossa nyt. Aika jännä. Kukahan se on juuri hänelle ollut?

Sagrada familia

 

Lue myös: Puolivuotisraportti

 

 

 

 

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Mitä tulikaan tehtyä

  1. Ihana postaus ❤ Kovasti se resonoi. Varsinkin nämä yöheräilyt, loputon räkä ja se arki uusissakin ympyröissä, jolloin ei aina edes oikein jaksa tai ehdi ikävöidä ystäviä (ei sellaisia mitä ei täällä ole eikä Suomeen jääneitä). PS. Pikavisiitillä Barcelonassa tammikuun puolivälissä 😉

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s