Katalonian itsenäistymisaikeet: Yksi lause, josta tulikin kokonainen kirjoitus.

Katalonia on ollut viime viikon uutisissa itsenäistymisaikeiden vuoksi. Olin ensin ajatellut, etten kirjoita niistä, koska blogini ei muutenkaan käsittele politiikkaa.

Jotenkin alkoi tuntua typerältä olla mainitsematta asiaa ollenkaan, kun se täytti lehtitilaa niin Suomessa kuin paikan päälläkin ja kun aioin vain mainita aiheesta niin eihän sanottava lauseessa pysynyt. Siitä paisui kokonainen kirjoitus.

Miksi sitten kirjoitin, vaikka minulla ei asiasta ole mitään erityistä sanottavaa?

Tähän vaikutti oppivuoteni teatterin ja stand up-komiikan parissa. Vanha sääntö nimittäin on, että jos jokin ominaisuus on ilmeistä koomikossa, mutta hän ei millään tavalla puhu siitä, jää yleisö hämmennyksen valtaan eikä vuorovaikutus toimi. Tiedättehän sen tunteen, kun keskustelee jonkun puolitutun kanssa, jolla on piimäviikset tai ripsivärit poskilla. Sitä on kiusaantunut olo eikä tiedä miten asian ilmaisisi ja on vaikea keskittyä asiaan, on vaikea kuunnella mitä toinen sanoo, koska piimäviikset.

Siksipä koomikon on tuotava kaikille tiettäväksi ilmiselvät ominaisuutensa, jotta yleisöllä olisi turvallinen olo, ja naurulle ja muillekin aiheille tulisi tilaa.

Miten tämä nationalistinen hanke näkyy täällä ulkomaalaisen arjessa?

Mielenosoitukset ja katalonian lippu viittana supermies-malliin on jo yleisempi näky kadulla kuin turistin punaisena helottava nahka. Yleisakko sulki koulut alkuviikosta päiväksi ja sai minut käymään kaupassa ennen lakkoa pidemmän kaavan mukaan, sillä oloni oli epävarma sen suhteen mitä tuleva viikko toisi tullessaan. Kaikki paikalliset kuitenkin tuntuivat suhtautuvan lakkoon ja asiantilaan verrattain rauhallisesti eikä hyllyjen väleissä riidelty hätäpakkauksista.

Koska oma kielitaito on hutera, en pysty paikallisista lehdistä tavoittamaan kuin suurin piirtein mistä puhutaan. Historiaa alueiden osalta tunnen vain pintapuolisesti, joten en ota kantaa siihen miten asioiden tulisi olla tulevaisuudessa.

Monet kyllä ottavat. Katalonian suomalaisten palstalla hehkutaan suuntaan ja toiseenkin, mutta monilla lieneekin enemmän perehtyneisyyttä asiaan kuin itsellä. Itse tukeudun vanhaan ja ilmeisen vanhentuneeseen sanontaan: ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen on kultaa.”

Ja ehkö nykyaikaisempaan versioon: ”Parempi olla hiljaa ja vaikuttaa tyhmältä, kuin avata suunsa ja poistaa kaikki epäilykset.”

Mielipidehän minulla tietysti on, lienee jonkinlainen ihmisen luontainen ominaisuus muodostaa se huterienkin faktojen pohjalta. Murusenikin heti julisti Katalonian itsenäiseksi, kun koetin selvittää mahdollisimman yksinkertaisesti miksi kotikylällä oli mielenosoitus alkamassa ja miksi oli parempi meidän lähteä kotiin, ihan varmuuden vuoksi.

Mutta omiin mielipiteisiin on hyvä suhtautua tietyllä varauksella. Ainakin silloin, jos ne perustuvat fiiliksiin, toisen käden tietoihin ja pinnallisiin lehtiuutisiin. Ne nimittäin voivat olla vääriä.

Tämän tajusin oikein todella, kun näin yllättäen oman kuplani ulkopuolisen meemin erään tutun fb:n seinällä. Siinä taustalla oli kukkakoristeet ja kursiivilla kirjoitettuna englanniksi: ”Aseet eivät tapa ihmisiä, vaan kurin, moraalin ja järjestyksen puute.”

Tämän meemin tarkoitus oli puoltaa järjetöntä aselakia (huomatkaa, nyt otan kantaa ja ihan tarkoituksella) ja se järkytti uskoani meemien vaarattomuuteen ja horjutti entisestään luottamustani sosiaaliseen mediaan. Sillä hetkellä tajusin (niin,vasta silloin), että sillä puolella missä minusta ei ole järjen ja moraalin häivää, jaetaan omaa yhteistä todellisuutta, omien yhteisten hokemien kautta.

Heidän hyvä ja kaunis muodostuu myös hokemista, fiiliksistä ja identifioitumisesta joksikin. Aivan kuten meidänkin. Monet mielipiteet eivät ole tarkasti punnittuja kannanottoja yksilöltä vaan ne napataan omiksi porukan mukana. Aivan kuten heviä diggaavat pukeutuvat mustaan ja kasvattavat pitkät hiukset, koska se vain kuuluu siihen juttuun. Niin menevät monet mielipiteetkin porukan mukana sen ihmeemmin pureskelematta.

Mutta ei se ole ihan vaaratonta.

Erilaiset hokemat tarttuvat ja leviävät, muuttuvat todellisuutta, muuttuvat todellisuudeksi. Mielipiteistä tulee tosiasioita. Hokemista tulee lähtökohtia ja raja-aitoja.

Maan hiljaisia monesti parjataan. Kiusaajan hiljaiset hyväksyjät katsovat hiljaa vierestä, kukaan ei vastustanut sortajia, kun kansaa vietiin.

Mutta unohdetaan, että pahat ovat pahoiksi tuomittu usein vasta jälkeenpäin. Silloin he olivat jotain muuta. Ehkä he olivat unohdettujen ääni, uusi tulevaisuus, hyvä hokema, sopiva identiteetti. Jälkeen päin nähdään miten meni, mutta preesens-hetkellä mahdollisia polkuja tuntuu olevan useita.

Väkivallan, jota Espanjan poliisi käytti aseettomia ihmisiä vastaan tuomitsen, mutta muuten jään vielä hiljaa sivuun seuraamaan, kunnes tiedän paremmin ja toivon, että paremmin tietävät hoitavat asiat hyvin. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s