Yksin olemisen taito ulkomailla

En olisi tahtonut mennä taas kerran yksin. Kun eihän minulla ollut aavistustakaan mitä siellä tapahtuisi. Pitäisikö ottaa paria kädestä vai tapaksia lautaselta.

Edessäni oli ensimmäinen koulun vanhempainilta 5-vuotiaiden luokalla.

Ensimmäisen virheen huomasin jo, kun saavuin lasten kanssa paikalle. Suurin osa oli ilman. Olin ymmärtänyt väärin opettajan sanat.

Kun ilta alkoi, näin vaivaantuneisuutta niin opettajan kuin rehtorinkin kasvoilta:

Miksi tuo ulkomaalainen on täällä. Eihän hän ymmärrä tästä mitään!”

Eräs äiti käänsi katseensa aina meihin, kun reilun vuoden ikäinen pikkumuru äännähti. Hän hymyili ja lirkutteli, mutta mielessäni tulkkasin: ”Ei täällä mitään kuule, kun lapsi kiljuu.”

Haikeus häivähti. Ei minun täällä pitänyt olla vaan Suomessa, jossa voisin esittää kovaan ääneen kysymyksiä ja luoda syviä yhteyksiä toisiin vanhempiin ja tuntea kouluylpeyttä. Lukea vivahteet ja rivien välit. Olla kokonainen aikuinen muiden joukossa.

Nyt tunsin itseni sokeaksi kanaksi optikolla. Arvaamiseksi meni.

Kielitaitoni on kuin paksut pullonpohjaiset silmälasit. Näkö harittaa monta miinusta. Näen tummat hahmot, mutta silmien kohdan kasvoissa arvioin ulkomuistista.

Kaikki oli katalaaniksi. Ilman selkeää artikulaatiota, taukoja tai ohjetta selkokielisyydestä. Kaipasin Suomea, jossa kaikki tehdään pienimmän nimittäjän mukaan. Täällä olisi nyt ulkomaalainen paikalla. Vähemmistön edustaja. Eikö enemmistö voisi nyt kääntää katseensa minuun ja varmistaa, että kylmän pohjolan pakolainenkin ymmärtää?

Aina hetkittäin seurasin: Nyt puhutaan liikuntatunnista, retkistä tai opetuksen tavoitteista, mutta miksi he nauroivat, se meni ohi. Enkä kysymystäkään ymmärtänyt.

Mutta tyttöäni ymmärsin.

Mennään jo kotiin” hän kuiskasi.

Ihan kohta, kun tämä loppuu. No nyt!”

Loppuiko?”

No ei sittenkään, mennäänkin vielä jonnekin. Varmaan teidän luokkaan.”

Aioin kirjoittaa tähän postaukseen, miten sietää yksinäisyyttä. Mutta näin vähäisellä kokemuksella jätän neuvomisen siis viisaammille. Ulkopuolisuudesta voin silti sanoa sanasen. Aiemmin kirjoitin siitä täällä.

Minulle vaikeimpia tilanteita ovat nämä yhteiset merkitykselliset hetket.

(Kyllä, vanhempainillat ovat minusta merkityksellisiä hetkiä.)

Kun muut nauravat yhdessä. Juoruavat, tarttuvat toisiaan kädestä näkemisen ilosta. Kyllä minä tiedän millaista se on, tosi kivaa ja minäkin haluan.

Mutta. Loikkaus kielitaidosta, jolla asioidaan kaupoissa tai vaihdetaan muutama sana liukumäen äärellä, on valtava hyppäys yhteiseen nauruun.

Jotain olen silti yksinäisyydestä oppinut ja jaan sen teille:

Ei sitä opettajaa tainnut läsnäoloni kiristää, pian tajusin, että häntä varmaan jännitti esiintyminen. Rehtori luultavasti mietti minua katsoessaan, että tuo ei kyllä varmasti ymmärrä mitä puhun, mutta onneksi tämä on vain tätä liipalaapaa opetuksen suurista linjoista. Sosiaalinen pelkoni on narsistinen vääristymä. Oma rooli kasvaa suhteettoman suureksi.

Ja se rouva, joka hymyili lapselleni. Oletteko nähnyt poikani? Hän on tajuttoman söpö. Minä, joka saan olla hänen kanssaan joka hetki, en saa kyllikseni. Voinko siis syyttää niitä, joille pieni kiljahduskin on hunajaa?

Kun tunnen itseni ulkopuoliseksi, katson kuka toinenkin on yksin. Tuo ihana äiti istuu myös erillään, en olekaan ainut. Ja tuolla on varmaan sen uuden oppilaan äiti.

Toiseksi: Katson kuka hymyilee minulle, vastaa tervehdyksiini lämmöllä. Ja niitä on. Ne ohimenevien aidot hymyt ja tervehdykset kantavat. Olen kuitenkin osa joukkoa.

Kolmanneksi: En hätäänny, en hermostu. Kyllä minä opin ne nauruunkin tarvittavat sanat. En jätä itseäni yksin vaan sanon: Olen hyvä tyyppi. Olen sitä vain pääosin suomeksi ja jonkun verran englanniksi. Ihan kohta, ihan kohta saatavana myös katalaaniksi.

Minä odotan. Ja elän hetkessä ihmetellen.

20170701_191134

Joku päivä katse piirtää esiin toisen silmät arvaamatta. Joku päivä sanat tulevat silloin, kun on niiden hetki ja vielä oikealla kielellä ja oikeassa järjestyksessä. Siihen asti hapuilen sumussa, hengitän ja sanon: Tulee aika jolloin näen taas. Jos se ei olekaan vielä niin ”ihan kohta”. Niin sanon aina tyttärellenikin. ”Ihan kohta.”

Mutta mitä se tarkoittaa?”

Ei vielä, ei vielä, kohta”.

Se on se hetki, kun rytmi vaihtuu, tekeminen muuttuu toiseksi. Katse kääntyy itsestä toiseen ja kohtaus on vaihtunut. Mutta hetkeä en tiedä.

 

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Yksin olemisen taito ulkomailla

  1. Tämä on minusta niin viisas ja hieno kirjoitus, että palasin sitä lukemaan nyt jo toisen kerran.

    Juuri tässä eräänä iltana muistutin yhdeksänvuotiastani ja ehkä samalla vähän itseäni, että lopulta ihmiset miettivät ennen kaikkea itseään ja omia asioitaan, eivät niinkään paljon muita. Omia ulkopuolisuudentunteita tai mokia ei välttämättä pane merkille kukaan muu. Minua rauhoittaa ajatella, että en ole niin näkyvä muille kuin itselleni!

    Minusta suomalaiset eivät ole erityisen hyviä ottamaan toisia huomioon kielen tai muun ulkopuolisuuden osalta. Tulee mieleen esimerkiksi kun olin vuosia sitten suomalaisessa työpaikassa ulkomailla juhlimassa paikallisen autonkuljettajan syntymäpäiviä. Pikaisten onnittelujen jälkeen suomalaisseurue jatkoi juttua suomeksi ja autonkuljettaja yksin hiljaa söi kakkupalansa. Hän ei suomea osannut lainkaan. Olin itse niihin aikoihin vain nuori harjoittelija enkä osannut siinä tilanteessa tehdä muuta kuin hipsiä nolona mahdollisimman nopeasti paikalta pois. Mutta noin ylipäänsä elämässäni yritän olla hyvin tarkkana siitä, että jos vain minusta riippuu käytetään aina sitä kieltä jota kaikki ymmärtävät.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Ihana kuulla, että tekstini kosketti. Koskettava tuo kertomus autonkuljettajasta. Suomessa meillä tarhassa oli Lähi-Idästä vasta saapunut äiti tyttärineen. He tulivat lapseni synttäreille, mutta yhteistä kieltä ei meillä aikuisilla ollut. Toivoin silloin, että pienet eleet ja hymyt kantoivat. Monesti olen miettinyt miten vaikeaa on suomalaisten piireihin päästä mukaan ulkomaalaisena. Kieli on niin iso juttu ja suomessa vaikea.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s