Festa, festa!

Kuvittele tilannetta Suomessa. On kuudesluokkalaisten aika jättää alakoulu ja siirtyä ylästeelle. Millaisen juhlan järjestäisit? ”Ystävyyden juhla” on juhlan nimi, lasten piirtämät mainokset kulkevat repuissa kotiin.

Vanhempainyhdistys järjestää juhlan ja paikalle kutsutaan kaikkia alakoululaisia ja tarhaikäisiä vanhempineen ja sisaruksineen. Paikkana on koulun piha. Näin voisi olla Suomessakin. Pomppulinna, afrikkalaista letitystä lapsille, myyntikojuja, joista voi ostaa ruokaa ja juomaa. Ihmiset tulevat paikalle ja moni vanhempi ostaakin itselleen juotavaa paahtavaan kuumuuteen. Esimerkiksi mojiton tai kylmän oluen. Ja juhlat. Ne kestävät kolmeen asti yöllä. Siis varhaisteinien juhlat. Yhdessä vanhempien kanssa.

Juhannusjuhlissa (St. Joan) räiskyvät papatit. Kokko leimuaa ja pöydät on järjestetty siisteihin riveihin. Olemme tulleet paikalle picnickoreinemme ja kärryinemme tarkoituksena kokeilla katalonialaista juhlatyyliä ja antaa lasten valvoa ja sitten nukahtaa kärryihin tai picnic-liinan reunalle. Mutta. Kaikki lapset 5-vuotiaista ylöspäin räiskivät papatteja ja paukkuja ympäriinsä niin, että turvallista on istua vain pöydän ääressä. Sellaista emme ole tajunneet varata. Ystävällinen hyvän päivän tuttu kutsuu meidät pöytäänsä ja saamme sukeltaa suoraan katalonialaisiin juhlatapoihin. Viisivuotiaamme paljastaa suomalaisuutensa jo ennen ruokailun aloittamista: ”Äiti minä tahdon nukkua.” 

Koko päivän intoilu yöllä valvomisesta kilpistyy odotetusti väsymykseen. Hän nukahtaa syliin, vain reilua puolta tuntia myöhemmin kuin kotona arki-iltana. Utelemme muilta lasten valvomisen salaisuuksia. ”Hän on pieni, kyllä hän muutaman vuoden kuluttua jaksaa”. Viereisessä pöydässä pienet tytöt eivät klo 23 edes haukottele.

”Meilläkin mennään arkisin yhdeksältä nukkumaan” puolustelevat pöytäseurueemme jäsenet. Olettavatko he meidän paheksuvan vai onko lasten valvominen puheenaihe Espanjassa?

Viiniä nautitaan ja olutta, mutta kukaan ei ole silminnähden humalassa. Ennen puoltayötä keräämme nukkuvat lapset ja palaamme kotiin.

Suhde päihteisiin täällä Kataloniassa on kovin toisenlainen kuin Suomessa. Ulkopuolisen silmin kuin Aatami ja Eeva ennen syntiinlankeemusta. Aivan kuin oltaisiin autuaan tietämättömiä päihteiden pimeistä puolista. Niistä puolista, jotka meille suomalaisille ovat niin tuttuja. Kukaan ei vaikuta paheksuvan, vaikka välillä syytä olisi. Esimerkiksi, kun joku sytyttää tupakan istuessaan lasten keskellä puistossa.

Tupakka käryää joidenkin vanhempien suussa sopimattomissa paikoissa kuten leikkipaikan reunalla tai kärryjä työnnellessä. Eikö tupakkavalistus ole yltänyt tänne etelään? Siitä ei liene kyse, sillä suorasukainen kuva- ja tekstivalistus koristaa kyllä askeja täälläkin.

Kukaan ei silti katso pahasti.

”Viiniä?” Lastenjuhlissa, ruuan kanssa tai ystävän kera iltapäivällä. Useimmiten se jää yhteen tai kahteen annokseen. Oluenkin voi juoda, vaikka siinä puiston reunalla, kun lapset leikkivät.

Espanjalaisille alkoholijuomat eivät ole ensisijaisesti häpeän, sekoilun ja perheriitojen polttoaine tai surullisten laulujen aihe vaan yksi juoma muiden joukossa. Lasten kuvakirjastakin löytyy yhtenä sanana keittiön kohdalla ”ampolla de vi” eli viinipullo.

Ja sitten on vielä se kolmas. Rannalla, juhlissa, kadulla vastaantulijan suussa saattaa olla jointti eikä kukaan ole moksiskaan.

 

Tämä kaikki on suomalaiselle hämmentävää ja alkoholin suhteen myös ilahduttavaa.

Voi olla juhlia iltamyöhään ja yöllä, joissa on paljon ihmisiä, mutta ei ole tappeluita eikä kukaan ole sammunut keskelle toria.

Selityksiä voi etsiä perinteistä ja historiasta, sodasta ja uskonnosta.

Mutta niitä voi etsiä myös juhlien määrästä. Suomalaisilla on Joulu ja Juhannus ja sitten muutama muu pienempi juhla, mutta täällä juhlitaan koko ajan. Ja porukalla, yhteisössä. Paikallisesti, yhdessä.

Naapurikylässä voi olla vapaapäivä keskellä arkea, sillä heillä on jokin paikallinen juhla. On karnevaalit, kukkien juhlat, lastenjuhlia, uskonnollisia juhlia, syntymäpäiväjuhlia ja kaupunginosajuhlia. Aina on jossakin juhlat.

Onko selitys siis määrä vai laatu? Vai sittenkin sää. Vai se välimeren kulttuuri. Mene ja tiedä.

Häpeä. Se liittyy suomalaisilla päihteisiin vahvasti. Häpeän tunnetta kannetaan kollektiivisesti ja alkoholin vaikutuksen alaisena siitä on lupa hetkeksi vapautua, puhua ohi suun ja päästää irti estoista.

Ehkä täälläkin koetaan häpeää. Esimerkiksi vahvasta humalatilasta. Ehkä tukevasti humalassa olo on niin häpeällistä, että kukaan ei tahdo sitä kokea. Sitä häpeää. Ja eihän se edes ole hauskaa. Tarkoitus on kuitenkin juhlia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s