Sopeutunut, kotiutunut vai menikö metsään sittenkin?

Kaksi kuukautta” sanoi ystäväni, joka on muuttanut useamman kerran ulkomaille. ”Kaksi kuukautta menee sopeutumiseen”. Saman verran sanotaan surun shokkivaiheen kestävän, kaksi kuukautta. No toki ystäväni ja minä tiedämme, että ihmisen mieli ei katso surussa eikä ilossa kalenteria, silti tuo rajattu sopeutumisaika on ollut minulle tärkeä. Se on muistuttanut minua siitä, että on lupa olla vielä pihalla ja mieli ja paperit levällään. Tänään tuo ajan jakso on täynnä. 

Kaksi kuukautta on sekä lyhyt, että pitkä aika. Olemmeko sopeutuneet?

20170312_143943

Muruseni ikävöi ystäviään ja vanha hoitopaikka vilahtelee yhä silloin tällöin keskustelussa. Mutta yhä useammin kuulen luokkatoverien nimiä. Yhä useammin muruseni vilahtaa muiden sekaan koulun pihalla eikä jää katsomaan taakseen.

Myös kiukuttelu on selvästi vähentynyt, meiltä molemmilta.

En vielä puhu katalaania, mutta olen oppinut sen verran, että osaan muodostaa joitakin yksinkertaisia lauseita. En tosin välttämättä ymmärrä vastausta.

Espanjankieltä taas ymmärrän useimmiten, jos minulle sitä puhutaan, mutta en osaa itse vastata.

Rutiinien merkityksen on uudessa maassa ymmärtänyt aivan toisella tavalla. Kuinka jokaisen päivän uudelleen keksiminen käy ylivoimaisen raskaaksi ja kuinka tärkeää on, että on rutiineja. Kuinka erityisen tärkeitä ne on lapsille. Meidän tärkeimpiä rutiineja on, että kapeilla jalkakäytävillä koira kulkee tien puolella ja murunen turvallisella puolella. Tämä on erityisen tärkeä rutiini lapselle, jolle rutiinit tuovat turvallisuutta. Eväätkin laitan aina samaan tuttuun eväsrasiaan.

Ystäviä minäkin ikävöin. Ja tulen varmasti ikävöimään vastakin,sillä ei tärkeitä ihmisiä voi korvata. Mutta olen iloinen ja yllättynyt kuinka nopeasti olen tutustunut täällä ihmisiin. Ei ole ollenkaan harvinaista, että joku sanoo, että voimme nähdä, ja sitten tapaamme myös. Ja kun tuntee jonkun, tulee esitellyksi jollekin toiselle. Ja kun asuu aika pienessä kylässä niin ihmisiin törmää usein ja voi vaihtaa sanasen.

Oli hetki, jolloin pelkäsin, että ystävällisyys meitä kohtaan oli vain ensiviehätystä, mutta sitten kuin ajatukseni aavistaen taas uudet ihmiset tulivat juttelemaan minulle. Eräs lapseni luokkatoverin äiti kertoi, kuinka hänen poikansa puhuu murusestani usein ja he ovat yhdessä katsoneet kartalta missä Suomi on.

Ja ne ihmiset, joita näki alussa, mutta sitten ei ole tavannut, ja suomalaisen kuumeisena mietit, josko se nyt tarkoittaa, että tutustumismahdollisuus on mennyt, ja sitten näet heitä uudestaan ja tajuat, että täällä on ihan oikeasti helpompi tutustua ihmisiin. Ja vaikka katalonialaiset vaikuttavat jokseenkin pidättyväisiltä niin tarve etäisyyteen ei ole yhtä suuri kuin suomalaisilla. Näkyyhän se täällä jo asumisessakin. Vieri vieressä talot kiinni toisissaan, keskellä kylää torit ja leikkipuistot ja ihmiset lapsineen. Ei täällä yksin tarvitse olla. Alun hetkellinen yksinäisyys on alkanut haihtua enkä enää kelloa tuijottaen odota puoliskoa kotiin. Joinakin iltoina olemme itse jo menossa.

Silti kahdessa kuukaudessa on myös alkanut ymmärtämään ja tuntemaan nahoissaan, kuinka kaukana monet rakkaat ihmiset ovat. Ja kuinka sitä kaipaa ystäviä, jotka todella tuntevat sinut ja joiden kanssa voi puhua kaikesta, omalla äidinkielellä.

Onneksi monet voivat tulla käymään. Niitä hetkiä odotetaan.

20170204_153509

Itsensä ylittämisiä on alkanut löytyä. Ne, jotka lukevat blogiani säännöllisesti muistanevat epäonnisen huonekalukauppareissun. Kun oikein paljon haluan jotakin niin sen eteen yleensä oikeasti yritän. Olin ollut ajolakossa, koska iso kaupunki ja imetyksen ja yövalvomisen pehmentämä pää, ja muutosvastarinta ynnä mikä lienee ajotaidon kadotus-pelko mutta kun verkkokauppaostoksetkin epäonnistuivat, otin yhteyttä uuteen ystävääni täällä, joka on ollut apuna ja seurana monessa hetkessä ja päätin ylittää ajokammoni, että pääsen kaupoille ilman puoliskoa. Ja hyvinhän se sitten sujui. Samalla tavalla se ratti kääntyy täällä Barcelonassakin.

20170306_120119

En ole mikään shoppailuholisti ollut koskaan, mutta voi sitä materiaalista mielihyvää, kun vihdoin sain lastattua tavarat kyytiin.

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s