Nolo, nolompi, ummikko

On lauantaiaamu. Mies huolehtii lapsista ja minä hiljalleen olen heräilemässä. Whatsapp viesti kilahtaa. En vielä jaksa kurottaa katsomaan. Joku soittaa portilta kelloa. Onko mieheni sopinut jotakin? Kurotan kännykkää ja avaan viestin. Se on siivojalta, jonka kanssa olen mielestäni sopinut, että hän tulisi meille tiistaiaamuna käymään.

Hän on ovella. Puhelin soi. ”Hola!” Olen juuri herännyt, en osaa sanoa mitään. En mitään muuta kuin öö–oo- si. Sillä muuten sanoisin, että päivä on väärä ja olen pahoillani, mutta en muista miten se sanotaan. Hän soittaa uudelleen kelloa, en ole vieläkään avannut porttia. Painan nappia ja puen päälle.

Käytän espanjan ja katalaanin kielisiä sanoja, niitä harvoja, joita osaan. ”Anteeksi.” Ja sitten ”tiistai” öö.. Ja sitten taas ”anteeksi.” Kysyn osaako hän yhtään englantia? (Siis engalnniksi) Hän pudistaa päätään. Niin minua varoitettiin. Ajattelin, että hoituuhan se, mutta eipä taida hoitua. Hän on ystävällinen, hymyilee ja sanoo aina välillä ”tranqilla”. Sen ymmärrän.

Minua todella hävettää. Meillä on järkyttävä sotku (koiran repimä tyhjä kalapaketti tervehtii häntä terassilla) eli todella tarvitsemme siivojaa. Sen lisäksi olen tukka pystyssä etuovella sanomassa tiistai ja anteeksi, ihmiselle, jonka olen pyytänyt töihin lauantaiaamuna, jolloin minulla ei olekaan hänelle töitä vaan vain kaksi sanaa sekä ”si” joka minun käyttämänäni tarkoittaa, että ”kyllä, kuuntelen”, mutta se tarkoittaa myös, että en oikeastaan ymmärrä yhtään mitään niinpä vastaan kaikkeen kyllä, koska yleensä ihmiset ovat iloisempia ja jatkavat juttua, jos vastaat heille kaikkeen myöntävästi.

Kielitaidottomuus on kuin rikkinäinen puhelin. Välillä kuulet, mitä toinen sanoo, välillä vain sanan sieltä täältä. Ajoittain sinua kuullaan ja toisinaan et ole ollenkaan varma oliko puhelu jo katkennut, kun sanoit asiasi.

On hetkiä, jolloin ymmärrän. Se hetki, kun joku kysyy vauvani ikää tai nimeä. Se hetki, kun kassa kysyy minulta tarvitsenko pussia ja ymmärrän mitä ostokseni suunnilleen maksavat. Kun luen jotakin, saatan ymmärtää paljonkin, jos tiedän asiayhteyden. Katalaani on lähellä ranskankieltä, jota hiukan osaan. Ja espanjasta osaan joitakin fraaseja ja muutamia sanoja. Mutta.

On hetkiä, jolloin en ymmärrä yhtään mitään. Enkä muista yhtään sanaa. Toisen puhe on kuin musta aukko. Se on hurja tunne.

Usein mielessäni on somalinaiset Suomessa. Ajattelen heitä, jotka tulivat aikuisina Suomeen eivätkä osanneet sanaakaan kieltämme eikä ollut edes mitään sanoja mitkä olisi lähellä mitään heidän tuntemaansa kieltä ja tulivat sodasta ja vielä Suomeen. Ja hekin oppivat ja monet heistä selvisivät ja oppivat niinkuin monet muutkin maahanmuuttajat. Kyllä minä varmaan opin. Mutta se ei taida tulla itsestään.

Ja kyllähän engannilla pärjää, tai vähällä espanjalla sanovat monet jo vuosia asuneet. Mutta monta kohtaamista jää silloin välistä, sillä yhteistä kieltä ei ole.

En tiedä kauanko asumme täällä, mutta tahdon oppia puhumaan sitä mitä muutkin. En tahdo olla se ulkomaalainen, jonka vuoksi kaikkien on vaihdettava englanniksi. Tai se, jolle ei voi puhua, koska ei ole yhteistä kieltä. Ja ne, jotka miettivät, että katalaanista ei ole hyötyä niin minulle siitä on, sillä täällä sitä puhuvat kaikki.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s